Matkaendurot on parhaimmillaan nimensä veroisessa käytössä. Niillä tehdään matkoja, joiden aikana on mieluusti tarvetta myös enduro-ominaisuuksille. Eli suunnataan pois asvalttisilta pääteiltä sorateille, joilta taas pienemmille hiekkateille, metsäautoteille sun muille pariurille, ja sitten taas reittimestari Teppi toteaa navigaattoriaan ihmetellen, että “Kyllä tässä tie piti mennä…”. Ja palataan takaisin pienemmiltä isommille teille ja eikun taas kohta toisinpäin.
Matkaendurointia voi kuvata myös vaikka siten, että ajetaan paikasta A takaisin paikkaan A mahdollisimman pitkästi eri välietappeja kiertäen, monin mutkin ja huonoin tein, hikisenä ja kuraisena. Fiksua hommaa! Jos et usko, lue meidän reissutarinoita ja vakuutu kuraukkojen järjenjuoksusta…
Kuvaa klikkaamalla pääset tarinaan.
No plan is a good plan (2022)
Syksyllä kokoonnutaan vaihtamaan kuulumisia, muistelemaan edellisen kesän reissuja ja miettimään seuraavan kesän kuvioita. Seuraavan kesän ajoreissun suunnittelu menee joka kerta samalla kaavalla. Yksi heittää ajatuksen ulkomaanmatkasta, toinen vastaa ajatuksella toisesta ulkomaanmatkasta. Keskustelun jälkeen huomataan etteivät kaikkien lomapäivät riitä tällaisiin reissuihin. Hetki keskustellaan muista asioista ja palataan suunnittelemaan tulevan kesän reissua. Päädytään muutaman päivän kotimaanmatkaan ajankohtana, joka sopii useimmille.
Reissu päätettiin toteuttaa pari vuotta sitten testatulla “meillä ei ole mitään suunnitelmaa” -kaavalla. Aloituspaikaksi haluttiin paikka, johon kaikilla olisi ajamista. Ei kuitenkaan niin paljoa että päivä täytyisi ajaa ‘sinkki kireällä’ isoa mustaa tietä pitkin. Näin kaikki pääsisivät reissutunnelmaan heti ensimmäisenä päivänä. Heinäkuun ensimmäisenä maanantaina nähtäisiin Mikkelissä.
TeemuMoi:
Ajankohtaan liittyvät muut vastuut meinasi estää osallistumisen kesän reissulle, kunnes palat lopulta loksahtivat paikoilleen juuri ajoissa. Reissu alkaisikin omana ajeluna jo muutamaa päivää aikaisemmin siirtymällä Oulusta sukulaisen rippijuhliin Etelä-Suomeen ja jatkuisi yhdessä Hectoen ja Markun kanssa etelästä Mikkeliin kohtaamispaikalle. Kahden päivän siirtymälle Oulusta mahtui majoittuminen Sillankorvan leirintäalueelle, jossa henkilökunnan erinomaiseen sääennusteeseen luottaen majoitus tapahtui suunnitellusti teltassa. Aamulla kamppeet laukkuihin ja aamiaiselle, jonka kruunasi vastaleivotut sämpylät. Sade alkoi melkein heti lähdön jälkeen ja pari ensimmäistä tuntia piti ajella sateessa. Sään seljetessä ajelusta tuli sopivan leppoisaa ja matka eteni Keski-Suomen sorateillä mukavasti. Lounaaksi sain veljen luona edellisen syksyn saaliista, kauriin ulkofileetä. Siitäpä oli kelpo jatkaa eteenpäin kohti sukujuhlia. Semmoinen huomio kirkastui läpi Suomen ajaessa, että näiden pienempien teiden korjausvelka ei ole pelkästään pohjoisen ongelma.
Totti ja Pkilpo ajelivat Oulusta, Teppi liittyisi seuraan viikon puolessa välissä. Menoreitti ei ollut mitenkään vaativa tai hankala. Aluksi tunti asfalttia, että päästään pois kotinurkista. Loppupäivä mukavia mutkaisia kylä- ja metsäautoteitä ajellen. Totti oli bongannut uudet ajohanskat Kuopion Motonetistä. Sovittu ajoreitti ei mennyt tätä kautta, joten sitä piti soveltaa. Pkilpolla oli kokeilussa Samsung Active Tab ja hakusessa sopiva ohjelma. Koko ajan pohjoiseen näyttävä karttapohja ei kuljettajan päässä taipunut reitin suuntaan. Käännyimme pari kertaa väärään suuntaan. Huomasimme asian puolen kuluttua jolloin Kuopio oli jo niin kaukana väärässä suunnassa, että hanskat jäivät ostamatta. Mutta eipä tämä haitannut koska olimme koko ajan mukavilla soratiellä. Sama kait se on ajaa niitä edestakaisin vai kuinka?
Maanantai aamun koittaessa TeemuMoin sukujuhlat oli juhlittu ja varsinaiset juhlat vasta alkamassa. Suunta Hectoen kotiin ja pienen juttutuokion jälkeen kohti lähintä tankkauspistettä. Ai että!
Hectoen kommentti:
“Toisin kuin usein aikaisemmin, tällä kertaa tuntui siltä että reissu alkoi heti ilman mittavaa siirtymää, kun lähdettiin TeemuMoin kanssa yhdessä reissuun omasta kotipihasta. Samoin MarkkuHoon liittyminen seuraan puolenpäivän maissa edelleen vahvisti fiilistä.
Etelän ryhmän ajopäivä oli mukavan “tapahtumaköyhä” ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Päällimmäisenä oli pakahduttava onnellisuus siitä, että ollaan taas ukkojen kanssa yhdessä reissussa kauniissa kesäsäässä hienoilla mutkaisilla asfaltti- ja sorateillä. Ehkä isoin “dramatiikka” sattui eräälle tauolle, kun Moilanen huomasi että tien laidassa kasvaa metsämansikoita. Niistä piti ihan ottaa muutama kuvakin ja jakaa perheenjäsenille ja someen.
MarkkuHoon kommentti:
“Pakkasin juuri huolletun R80GS:n eli gessun edellisenä iltana valmiiksi odottamaan maanantain aamupäivän lähtöä kohti Etelän ryhmän tapaamispaikkaa. Tarkistelin viimeisimmät sääennusteet – luvassa oli upea kuuma kesäpäivä ajella Hämeenlinnasta Mikkeliin. Aamulla siis suojapaidan ylle crossipaita, takki tarakalle, juomareppu selkään ja innosta hihkuen matkaan kohti Pulkkilanharjun kahvila-ravintolaa, jonne minulla oli ajomatkaa alle tunteroisen verran. Olin hyvissä ajoin paikalla ja tuskin maltoin odottaa milloin ukot saapuvat paikalle. Kohta tutut Teemut, tosi pitkä ja se vielä isompi, saapuivat paikalle. Koska aamupalasta oli vain tovi, päätimme syödä kunnon lounaan ennen matkan jatkamista kohti Mikkeliä. Ikävä sitä olisi ajaa jos nälästä olisi edes epäilystä! Siirtymä Mikkeliin vedettiin gessu keulilla pienempiä maaseututeitä ja pikkukyliä pitkin, parien jäätelötaukojen ja tankkauksen kera. Mikkeliin saavuttaessa olikin jo taas tietenkin kauhia nälkä, ja Pohjoisen ryhmää odotellessa kauppakeskuksen ilmastoitu pizzabuffet täytti lähes kaikki tarpeemme. Vain kylmät huurteiset saivat odottaa leiriin pääsyämme, muutaman kilsan loppusiirtymän päähän.”
Ilta meni kuulumisia vaihtaessa ja seuraavan päivän ajoreittiä ja majoitusta suunnitellessa.
Seuraavan päivän ajoreitin tekeminen ‘lennossa’, niin että kaikilla olisi tarkalleen sama reitti, osoittautui hyvin vaikeaksi. Samanmerkkisten, mutta eri sukupolvea olevien, laitteiden välillä on reitin siirto tehty mahdottomaksi tai vähintäänkin vaikeaksi. Eri merkkiä olevien laitteiden kesken siirto ei onnistu ilman tietokonetta. Toivottavasti tähän tulee joskus standardi tai rajapinta. Olisi hienoa kun yhdellä laitteella tehty reitti tai jälki siirtyisi kivuttomasti laitteesta toiseen, laitteen sukupolvesta tai käyttöjärjestelmästä riippumatta.
Tiistaina ajettiin Puumalan ja Savonlinnan kautta Liperiin. Kun kenelläkään ei ollut mikään erityinen nälkä, päätettiin ajaa Puumalan torille munkkikahville. Hetken toria kierrettyämme löysimme itsemme “Haapasalon hatsapuri” -teltasta. Hatsapurin näyttivät pieniltä ja tilasimme kaikki omamme. Ei olisi tarvinnut, juustolla täytetystä piirakasta riitti puolikaskin täyttämään mahan ajohommia ajatellen vähän liiankin täyteen. Loput otettiin kaiken varalta iltapäivän matkaevääksi. Evästä ja juotavaa pitää aina olla mukana. Jälkiruoaksi juotiin jäätelökahvit. Puumala oli kyllä pittoreski paikka.
Savonlinnan ympäristöstä löydettiin mahtavia mutkaisia kinttupolkuja joita sitten ajettiin koko pitkä päivä. Savonlinnan länsipuolella tultiin takaisin asfaltille. Kärkiryhmällä oli liikaa menohaluja eivätkä he malttaneet odottaa koko ryhmää kasaan. Molemmin puolin tietä oli suuria mansikkapeltoja. Viljelijä pysäytti liikenteen suuren poimijaryhmän siirtyessä tien yli toiselle pellolle. Tästä ja aikaisemmasta malttamattomuudesta johtuen ryhmän etäisyydet venyivät todella pitkiksi eikä häntäpäällä ollut tarkkaa tietoa minne päin Savonlinnaa muu ryhmä oli mennyt. Toisten löydyttyä vaihdettiin muutama kipakka lause ja muutettiin ryhmäajon sääntöjä. Jatkossa ryhmä otettaisiin aina kasaan tultaessa pidemmältä sorapätkältä asfaltille. Hieman ennen isompaan taajamaan saapumista on muutenkin hyvä pitää lyhyt tuumaustauko, missä järjestyksessä syödään ja tankataan.
Koko päivän pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko oli haihduttanut suurimmat ajohalut. Uiminen olisi mukavasti viilentänyt, mutta kun varattuun ja maksettuun majoituspaikkaan oli vielä matkaa, niin uimarannan etsinnästä luovuttiin. Miksi sitä pitää ahnehtia liian pitkiä päivämatkoja? Uimisen voisi helposti korvata kastelemalla ajokamat kylmällä vedellä. Kastelua ei tietenkään voinut suorittaa ilman videokameraa. Autoilijat naureskelivat operaatiolle. Ensin kameramies valmistelee kuvauskaluston. Tämän jälkeen kastelemme toisemme vuoronperään. Ajoviima viilensi hetken mukavasti.
Majapaikakkamme oli Liperin liepeillä sijaitseva “Karvisen kissanpäivät”. Alkuillan taivaalla oli jo pitkään riippunut sateen uhka ja taivas repesi samalla sekunnilla kun sammutimme pyörät. Mainitsimme majapaikan isännälle täydellisestä ajoituksestamme sateen suhteen. Isännän vastaus tuli kuin tykin suusta: “Teiän ois kannattanu pittää ne käynnissä. “
Kyseltiin hieman paikan taustoista ja historiasta. Emäntä kyseli meiltä: “Minkälaista kaupunkilaisten kyläily on nykyään?” Vastattiin jotain siihen suuntaan että aika vähän käydään vieraissa ja kaikki pitää sopia erittäin tarkasti etukäteen. Emäntä jatkoi: “Meillä kun ei ketään käynyt kylässä, niin ruvettiin perimään pientä maksua. Ja sen jälkeen on ollut aika mukavasti kävijöitä.”
Isäntä ilmoitti saunan löytyvän pienen mäen takaa. Toimisi kuulemma itsepalveluperiaatteella, lämmitä silloin kun haluat. Kiukaan pesä oli valmiiksi ladattu. Vaikka työmäärä on aina samansuuruinen, vei saunapuut missä vaiheessa tahansa, on siinä jotain erityisen hienoa, kun joku on tehnyt tämän etukäteen. Tarvitsee vain tikku raapaista.
Saunan jälkeen Pekalle tuli kauhea makkaran himo. Ei auttanut mikään, nuotiopaikalle oli mentävä. Siellä istuskellessamme ja hiillosta odotellessamme, Pekka muisteli viinaputeliin jääneen yhdet näkäräiset, mutta pullo oli jäänyt majapaikkaan. Hectoe palasi hakureissulta tyhjin käsin. Muisteltiin pullon jääneen ikkunalaudalle. Totti kävi myös etsimässä, mutta pulloa ei vain löytynyt. Ehdittiin jo syytellä naapureita. Minkälainen ihminen menee toisen asuntoon, varastaa ja juo viinat? Hävytöntä. Ei mitään käytöstapoja. Hetken päästä pullo löytyi Pekan takin taskusta.
Aamupalapöydässä oli emännän leipomaa ruisleipää ja kananmunia omasta kanalasta. Aamiaispaikka oli entinen navetta. Ruokapöydän paikalla oli aikaisemmin ollut sonnimullikoiden ruokintapöytä. Nyt samassa paikassa söivät vähän erilaiset ja vähän vanhemmat mullikat. Ruokalan yhteydessä olevassa huoneessa oli tuhansia kissafiguureja ja paikan nimi sai syvemmän merkityksen.
Omistajapariskunta istui seuraksi aamupalalle. Emäntä aloitti tarinaniskennän kuin nyrkkeilijät ottelunsa. Kokeeksi hän pudotteli satunnaisia juttuja testaillen minkätasoista huumoria siedämme. Ottelustrategiansa löydettyään emäntä lasketteli tunnin verran rivoja tarinoita sellaista vauhtia että posket nauramisesta kipeinä.
Teppi liittyisi seuraamme tänään keskiviikkona, joten perillä pitäisi olla ihmisten aikaan. Eiliset Savonlinnan kilometrit painoivat vielä. Kaikille kelpasi lyhyempi ajomatka. Tahkolle oli sopiva matka sekä meille että Tepille. Pitkälle ehditty kun jouduimme ähisemään sadekamppeet päälle. Koko päivän sataa tihutti, mutta eipä tuo menoa haitannut. Päivän aikana löydettiin yksi umpiperä ja romahtanut silta.
Tahkolla kuskien lämmöt napsahtivat punaiselle, kun varaussähköpostista ei löytynytkään mökin ovikoodia. Koodi löytyi lyhyen kiehunnan jälkeen varausapplikaation viesteistä. Mökin kuistilla istuttiin iltaa ja tarinoitiin kaikenlaista. Huomattiin että teltat ja trangiat olivat suurimmalla osalla porukasta jälleen turhaan mukana. Ainoastaan Totti ja TeemuMoi olivat tällä reissulla yöpyneet teltassa. Tästä keksittiin Kuraukkojen kuvitteelliseen sääntökirjaan lause telttailusta:
Kuraukkojen sääntökirjan artikla 4, pykälä 22. Telttailu:
“Jos yksikin ryhmän jäsen on virallisella reissulla, tai siirtymällä sinne, telttaillut yhdenkin yön, katsotaan kaikkien matkalle osallistuneiden, mikäli heillä on ollut teltta mukanaan, telttailleen joka yö.”
Torstaina tehtiin jako kahteen. TeemuMoin piti olla illalla appivanhempien luona ja Totin lauantaina rippijuhlissa pohjoisessa. TeemuMoi ja Totti ajelivat kahdestaan Kajaaniin, josta Totti jatkoi vielä illaksi Taivalkoskelle. Matkalle sattui muutama hyvä paikka, mutta jostain ihme syystä oli, taas kerran sen verran hoppu ettei maltettu pysähtyä kuvaamaan.
MarkkuHoo, Pkilpo, Teppi ja Hectoe jatkoivat reissua Saarijärvelle. Iltanuotiolla leirintäalueella oli havaittavissa jo matkan loppumisen melankoliaa. Saarijärveltä Teppi ja Pkilpo ajelivat Ouluun, Hectoe ja MarkkuHoo etelään. Kahden jälkimmäisen kotimatkalle osui reissun parhaat ajopätkät, neljästä viiteen Rally Finlandin erikoiskoetta, mm. Ouninpohja. Tästä kehkeytyikin ajatus kokoontua ensi kesänä Keski-Suomeen.
Jos ei vaadi priimaa eikä gourmeeta, niin Suomesta löytyy hyviä majoituspaikkoja ilman ennakkovarauksia. Reissu tuli kaikille enemmän kuin tarpeeseen. Koronakurimuksen ja kaiken sisällä olon ja lukemattomien videopalaverien jälkeen oli mahtavan upeaa päästä reissuun ja nähdä ukot kahden vuoden tauon jälkeen.
Elosurauksen reittisekoilu (2020)
Elokuussa olimme Nurmeksessa Tepin järjestämällä ”Elosurautus”-reissulla. Kuraukkoja oli kahta vaille koko klaani ja olimme pyytäneet mukaan muutaman tutunkin mökkimaksua tasoittamaan.
Sääennuste lupasi lauantaille puolipilvistä ja sopivan lämmintä keliä. Sen verran oli alkavan syksyn kosteutta ilmassa ettei soratiestä nouseva pölykään pahemmin tulisi haittamaan näkyvyyttä. Tiedossa olisi mukavan vauhdikas päivä loistavan ajoporukan kesken. Yksinkertaisesti täydellistä.
Jaoimme väen kolmeen porukkaan, kaksi ajoi saman vanhan AT-Rallin reitin niin että hätäisempi ”kuuma ryhmä” menisi edeltä ja maltillisempaa vauhtia liikkuva ”maisemaryhmä” lähtisi perään vähän myöhemmin. Kolmas sakki menisi polkujaan.
Ensimmäinen risteys oli puolen kilometrin ajon jälkeen. Ja siinä kaikki menikin sitten mukavasti perseelleen. Mutta annetaan Hectoen kertoa kuinka kaikki oikein menikään.
Koko sählinki Hectoen omin sanoin:
Meillä oli kaksi ryhmää. Minä (Hectoe) olin ensimmäisen ryhmän keulilla. Minun perässä lähti DRPete, Jani ja Teppi.
Lähdettiin mökin pihasta isommalle soratielle ja heti ensimmäisen suoran jälkeen reitti kääntyi oikealle pienemmälle tielle. Luukutin isoa tietä risteykseen asti, ennen kääntymistä vilkaisin että Peten ajovalot näkyy peileissä ja käännyin pienemmälle tielle pysähtymättä katselemaan sen tarkemmin.
Pienempi tie oli mukavaa mutkapätkää, jota päästelin pari kilsaa kunnes tuli Y-risteys. Tavalliseen tapaan jäin risteykseen odottelemaan takana tulevaa, mutta jo puolen minuutin odottamisen jälkeen ajattelin, että jotain on vialla. Normaalisti seuraavaa ei tarvitsisi odottaa näin kauan alkumatkasta. Odotin vielä toiset puoli minuuttia, kunnes päätin kääntyä ympäri ja palata takaisin katsomaan mikä siellä on tilanne.
Kun tulin takaisin ison tien risteykseen, eikä ketään näkynyt missään. Samalla tajusin että olin unohtanut puhelimeni kämpälle, joka ei kyllä olisi ollut kaukana siinä vaiheessa. Ajattelin kuitenkin, että muun ryhmän on täytynyt jatkaa isompaa tietä eteenpäin ja he saattaisivat olla vielä kiinni otettavissa, jos olisivat sattuneet pysähtymään reittiä ihmettelemään.
Lähdin ajamaan isompaa tietä eteenpäin, jolloin navigaattorini laski reitin uudestaan. Koska reitissäni oli vain alku- ja loppupiste ja kaikki muut pisteet olivat ns. muotopisteitä, navigaattori laski suoran reitin loppupisteeseen. Loppupiste oli sama kämppä, noin 500 metrin päässä, josta lähdimme matkaan. Minun piti palata takaisin reitille, jotta Zumo laskisi reitin uudelleen käyttäen muotopisteitä oikein.
Risteykseen tässä vaiheessa jo kolmannen kerran tultuani, huomasin että Totin vetämän kakkosryhmän keula oli juuri kääntymässä risteyksessä reitille, jonne pitikin mennä. Risteyksessä navia räpläillessäni, TeemuMoi ja Pkilpo pysähtyivät risteykseen hieman hämillään, mutta viitoin heitä jatkamaan ryhmänsä perään. Kun Zumo oli laskenut alkuperäisen reitin uudelleen, otin reitin uudelleenlaskennan pois päältä ja lähdin ajamaan isoa tietä eteenpäin, suuntaan mihin oma ryhmäni oli oletettavasti mennyt.
Tässä vaihessa alkoi epätoivo hiipiä mieleeni, koska navin mukaan tätä isompaa tietä olisi toistakymmentä kilometriä, jolloin muu ryhmä olisi helposti jo kaukana ja käytännössä tavoittamattomissa. Ajaessani mietin vain, että millainen ryhmänjohtaja hukkaa ryhmänsä jo kirjaimellisesti ensimmäisessä mutkassa?
Alkuperäinen reitti teki lenkin ja palasi takaisin tuolle samaiselle isommalle tielle ja lähestyessäni tätä risteystä, huomasin vilauksen vaaleahkoa moottoripyörää ajamassa reittiä vastakarvaan itsestäni katsoen oikealle takaviistoon. En kerennyt kunnolla nähdä kuka ja mikä pyörä se oli, mutta ajattelin että vaaleahko yleisväritys voisi sopia Petelle. Tästä innostuneena lähdin seuraamaan tätä mystistä pyörää, siinä toivossa että se olisi joku ryhmästäni. Renkaiden jäljistä näin, että kyseessä oli vain yksi pyörä, joka sai minut ihmettelemään, että missähän muut ryhmästäni sitten olisivat?
Koska jäljet näyttivät sitkeästi noudattelevan alkuperäistä reittiä väärään suuntaan, ajattelin että yksinäisen motoristin ja samalla oma tieni ennen pitkää kohtaisi Totin johtaman toisen ryhmän. Niinhän siinä sitten kävi, kun Totin ryhmä oli ennen pitkää vastassa ja tämä mystinen motoristi paljastuikin Peteksi.
Kävimme tilanteen nopeasti läpi ja monet kysymykset saivat tässä vaihessa vastauksensa. Kuten se että Pete oli kyllä nähnyt minut, mutta Jani oli ajanut Teppi vanavedessään ohi. Siitäkin huolimatta että Pete oli ollut risteyksessä odottamassa. Samalla toinen ryhmä sai vastauksensa siihen, että miksi olin palloillut aikaisemmin yksin k.o. risteyksessä. Kysymys oli edelleen kuitenkin se että missä Jani ja Teppi olivat? Koska itselläni ei ollut puhelinta ja Petellä ei ollut Janin ja Tepin numeroa, Totti yritti soittaa Janille ja Tepille, jotka eivät kuitenkaan vastanneet.
Totin luovutettua Janin yhteystiedot Petelle, Totin ryhmä jatkoi matkaansa ja jäimme Peten kanssa kahden. Ajoimmekin koko loppupäivän kahdestaan. Vasta myöhemmin saimme yhteyden Janiin ja Teppiin, jotka kertoivat ajaneensa koko ison soratien päähän asfalttitielle saakka, josta olivat skipanneet osan reitistä ja ajoivat myös koko loppupäivän reittiä kahdestaan.
Kertasimme päivän sekoilut vielä illalla saunassa, jossa loputkin kysymykset saivat vastauksensa. Totti veisteli että pitäisikö koko porukan kerrata ryhmäajon säännöt. Ne on kuitenkin tehty kaikkien parhaaksi ja mitään ei pidä olettaa porukka-ajeluissa. Kaikkein huvittavinta tässä on se, että kaikki ovat muka konkareita, mutta ensimmäisen risteyksen jälkeen ryhmä oli levällään koko loppupäivän.
- Ensimmäinen risteys
- U -käännös kun muuta ryhmää ei kuulu
- Navigaattori laskee reitin väärin, jolloin paluu takaisin reitille laskemaan se oikein
- Muun ryhmän perään
- Näköhavainto Petestä
- Kohtaaminen Totin ryhmän kanssa
No plan is a good plan (2020)
Aikaisemmilla reissuillamme kaikki on ollut hyvin tarkkaan suunniteltu. Päiväreitit jokaiselle päivälle, majoituspaikat ja jopa tankkaus- ja ruokailupaikat on päätetty hyvissä ajoin ennakkoon. Tässä toimintamallissa vain on se vika, että jos jotain menee pieleen, kuten vaikka kaatosade tai ylitsepääsemätön kohta, menee koko päivä pilalle. Sadevaatteet eivät ole erityisen mukavat jos niitä joutuu pitämään koko pitkän päivän. Samoin, jos päivälle sattuu tarpeeksi monta umpiperää, suoupotuksia, puuttuvia siltoja tai puomitettuja tietä, hidastuu matkanteko huomattavasti. Tämähän tarkoittaa että saavut myöhässä ja väsyneenä majoituspaikalle. Seuraava aamu käynnistyy vähän edellistä myöhemmin ja heti aamusta on hoppu. Suunniteltu mukava ja leppoisa reissu menee suorittamiseksi. Eikä sellaisesta kukaan nauti.
Niinpä vuoden 2020 reissun teemaksi tuli “No plan is a good plan.” Sovittiin ainoastaan lähtöpäivä ja sen että edellisenä iltana kokoonnuttaisiin miettimään minne suuntaan aamulla lähdettäisiin. Ja yllättävän hyvin tämä pitikin. Suunnittelupaikaksi valikoitui TeemuMoin pihamaa, koska sinne on kaikilla yhtä pitkä matka. Alkuillasta vietettiin MarkkuHoon synttäreitä. Tavan mukaan oli pyöreitä vuosia täyttävälle päivänsankarille teetetty uniikki T-paita.
Keskusteltiin mukavasti maailmanmenosta ja moottoripyöristä. Jokainen oli miettinyt jotain vaihtoehtoja mutta mitään varsinaista suunnitelmaa ei ollut kenelläkään. Kukaan ei oikein tohtinut avata peliä huomisesta ja koko loppureissusta, ettei vaan muut pääsisi sanomaan että olet tehty suunnitelmia vaikka puhe oli ettei tehdä! Hectoe saapui paikalle päivällisen jälkeen. Hän oli jälleen kerran vetänyt kuudensadan kilometrin siirtymän pelipaikoille. Illan aikana selvisi että osa porukasta oli investoinut uuteen telttaan. Täytyyhän teltta olla jos ei ole tietoa nukutaanko sisämajoituksessa vai taivasalla. Ihan kaikkien telttoja ei tällä reissulla kuitenkaan pystytetty. Pikkuhiljaa keskustelu suuntautui huomiseen reissuun. Tehtiin suunnitelma että ensin ajettaisiin pohjoiseen, käännyttäisiin sieltä itään, jatkettaisiin etelään ja lopuksi ajettaisiin länteen. Tämä tarkka suunnitelma sopi hyvin kaikille. Valitettavasti tällekään reissulle eivät kaikki päässeet osallistumaan. Olemme sopineet että valitaan ajankohta joka sopii useimmille.
SUNNUNTAI
Sunnuntai-aamuna kokoonnuttiin Haapalehdon Shellille. Vanhan sanonnan mukaan hyvä runkaus on parempi kuin huono surautus. Joten ensimmäisen päivän reitti veisi meidät joukkorunkauksen kautta Posiolle. Koska koronavirus perui kaikki kesän kokoontumisajot, keksivät eräät kuraveljet Runkausrallin. Tämän kokoontumisajon idea, jos tätä sellaiseksi voi kutsua, oli että jokainen ajaa yksin tai porukassa Runkauksen luonnonpuistossa sijaitsevalle lentäjäpatsaalle. Kirjoittaa nimensä vieraskirjaan, ottaa patsaan juurella kuvan itsestään tai vähintään pyörästään ja postaa kuvan foorumille. Tästä ajotapahtumasta voit lukea enemmän täältä: http://www.matkaendurot.net/forum/viewtopic.php?f=1&t=43805
Normaalisti olemme suunnanneet soralle heti kun se on mahdollista. Tämän kertainen reissu alkoi paraatimarssilla Oulun keskustan läpi jonka jälkeen ajelimme nelostien vartta Kuivaniemelle. Oli hauska huomata että vaikka kaikilla on takana yli kymmenen vuotta moottoripyöräilyä Oulun ympäristössä, onnistuimme löytämään uusia teitä.
Runkauksen jälkeen TeemuMoi sanoi että voisimme halutessamme majoittua hänen appivanhempiensa mökille. Vaihtoehtona oli etsiä joku hyvä telttapaikka jostain, mutta kukaan ei ollut halukas nukkumaan ensimmäistä yötä teltassa. Sovittiin että TeemuMoi ajaa keulilla Posiolle. Perillä käytiin kaupassa ja mietittiin illallista. Trangialla kokkailu ei kiinnostanut ketään, niinpä söimme Peikonpesässä pizzat.
Illalla mietimme seuraavan päivän etappia. Joku huomasi paljon puhutun TET-reitin menevän läheltä Sallaa, sieltä olisi hyvä hypätä tälle reitille ja ajella sitä etelään. TET-reitistö on vapaaehtoisvoimin ylläpidetty koko Euroopan kattava soratiereitistö, lisätietoa löydät täältä: https://transeurotrail.org/finland/#2.22/53.69/6.35. Hectoe sanoi sukulaisellaan olevan eräkämpän Rukan liepeillä. Sieltä löytyisi sauna ja sisämajoitus koko porukalle. Telttailu ei edelleenkään tuntunut kiinnostavan ketään ja näin oli seuraavan päivän majoituspaikka päätetty. Reitti Posiolta Sallaan tehtiin valitsemalla pari pistettä paperikartalta ja antamalla navigaattorin päättää loput. Loppuilta meni pizzaa sulatellessa, veneillessä ja saunoessa.
MAANANTAI
Hectoe oli ostanut uudet Wolfmanin pehmeät sivulaukut. Tai saattoivat ne olla Enduristanitkin. Niiden kiinnittäminen oli häneltä vielä hieman hakusessa. Muut, Pkilpokin, olivat jo valmiina lähtöön Hectoen pyöriessä pyöränsä ympärillä miettien mihin mikäkin remmi tulee.
Reitti Posiolta Sallaan oli todella hyvää kovapohjaista metsäautotietä. Tulimme huomanneeksi että sopivilla asetuksilla navigaattori löytää mukavia teiltä, ilman että täytyy viettää iltoja tietokoneen ja karttojen ääressä yksityiskohtaista reittiä rakentaen.
Sallan liepeillä sekä Totin että TeemuMoin samanmalliset navigaattorit pimenivät samassa notkelmassa, liekö ollut venäläisten elektronista häirintää? Sallassa oli tarkoitus syödä jotain kevyttä jolla jaksaisimme mökille asti. Kylän ainoan huoltoaseman sämpylät eivät näyttäneet erityisen houkuttelevilta, niinpä päädyimme kiinalaisbuffettiin. Söimme kuitenkin kevyesti. Uskoo ken tahtoo. Hectoe, Teppi ja Jani huomasivat että ruokapaikka oli lähellä ojanpenkkaa, jossa he noin kymmenen vuotta sitten makoilivat auringonpaisteessa, pizzaähkyään sulatellen, saaden idean Venäjän reissusta. Tuon tarinan löydät täältä: https://www.kuraukot.fi/reissutarinat/viisikko-venajalla-2012/ .
Sallasta hyppäsimme TET-reitille, todeten sen olevan asfalttia melkein Rukalle asti. Yritimme etsiä jotain sorapätkää mausteeksi mutta kaikki olivat umpiperiä. Illalliseksi nautimme pussikeittoja ja kuivamuonia, olisihan noloa tuoda kaikki kuivamuona takaisin kotiin.
Mökki oli sen verran pieni että Totti ja TeemuMoi päättivät telttailla. Sisämajoituksessa olleet kertoivat kärsineensä koko yön sääskiarmeijan hyökkäyksistä. Mietittiin mistä ne olivat sisälle löytäneet kun niitä ei illalla ollut mökissä. Huomasimme avoimien takkapeltien tarjonneen armeijalle hyökkäystien.
TIISTAI
Sääennuste näytti koko päiväksi sadetta koko maahan. Päivä sateessa ja telttailu märässä maassa ei kiinnostanut ketään. Täytyisi löytää sisämajoitus. Internet löysi hyvän vaihtoehdon. Puhelinkeskustelu tämän majoituspaikan kanssa meni meni kutakuinkin näin:
– Päivää
– Päivää, tarvitsisin tälle illalle majoituksen viidelle keski-ikäiselle motoristille. Onko teillä vapaita mökkejä?
– Kyllä on. Kahden, kolme ja neljän hengen mökkejä.
– Ajokamat vievät sen verran paljon tilaa että ottaisimme kaksi neljän hengen mökkiä.
– Mutta teitähän on vain viisi henkilöä?
– Niin on. Mutta kuten sanoin ajovarusteet vievät sen verran tilaa että pienemmät mökit käyvät ahtaaksi. Onnistuuko kaksi neljän hengen vierekkäistä mökkiä?
– Ööö. Kyllä onnistuu.
– Loistavaa. Saako teiltä illallista ja aamupalaa?
– Saa kyllä.
– Hienoa. Otamme viisi illallista ja viisi aamupalaa. Entä löytyisikö illaksi vapaata saunaa?
– Tilaussauna on vapaana. Se maksaa xx euroa.
– Mahtavaa. Otamme sen myös.
– Eli otatte siis kaksi neljän hengen mökkiä, viisi illallista ja viisi aamupalaa ja tilaussaunan tälle illalle?
– Juurikin näin. Näyttää siltä että joudumme ajamaan koko päivän vesisateessa. Saammeko illalla viedä ajovarusteemme saunaan kuivumaan viimeisen saunavuoron jälkeen?
– Ette saa.
– Miksi ihmeessä? Varusteemme eivät ole likaisia, ainoastaan märkiä.
– No ette vain saa.
– Asia harvinaisen selvä. Voitte peruuttaa kaikki äsken varaamani. Kiitos ja kuulemiin.
-Hei.
Jatkoimme majapaikan etsintää ja hieman kauempaa löysimme seuraavan ehdokkaan. Varaussivusto ilmoitti vain yhdestä vapaasta paikasta täydellä peruutusoikeudella joten teimme varauksen ja soitimme majapaikan isännälle lisäpalveluista. Keskustelu meni suurinpiirtein näin:
-Päivää
-Päivää, teimme äsken varaussivuston kautta teille varauksen. Saako teiltä illallista ja aamupalaa?
-Ei valitettavasti saa. Mutta meillä on täysin varusteltu keittiö samassa rakennuksessa mitä majoitus. Sitä saa käyttää vapaasti.
-Onko teillä mahdollisuutta saunoa?
-Kyllä on. Laita viestiä kun olette tunnin matkan päässä meiltä. Laitan saunan silloin lämpiämään.
-Mitä tämä sauna maksaa?
-Se kuuluu hintaan.
-Mahtavaa. Laitan viestiä kun olemme tunnin päässä teiltä.
Hectoe oli tänään hieman nopeampi laukkujensa kanssa mitä eilen. Se oli hyvä, sillä sääskiä oli aivan helvetisti. Jatkoimme TET-reittiä etelään. Jos maanantain pätkät olivat loistavia niin tiistai-aamupäivän reitin kuvailuun ei ole suomenkielessä riittävästi superlatiiveja. Saderintama tuli vastaan vähän ennen Hossaa ja bensankin suhteen oli vähän uupeloa. Tankattiin kallista mutta hintansa arvoista polttoainetta ja syötiin hieman.
Aamupäivän tihkusade muuttui iltapäivällä kunnon sateeksi. Suomussalmella oli huumori vähissä, likomärkiä kun oltiin. Käytiin kaupassa ja soitettiin majoituspaikkaan että ollaan tunnin päästä siellä. Luulimme että majoitus olisi lähellä Hyrynsalmea, koska tämä oli varaussivustolla merkitty postipaikkakunnaksi. Hyrynsalmi tuli ja Hyrynsalmi meni mutta navigaattori näytti että jatka poika vaan eteenpäin. Totti ajoi keulilla ja pojat sanoivat nähneensä hänen epätoivoisesti räplänneen navigaattoria. Aivan kuin tämä toimenpide nopeuttaisi matkantekoa. Majoitus oli reilun kahdenkymmenen kilometrin päässä Hyrynsalmen keskustasta, joka väsyneenä ja kylmissään tuntui ikuisuudelta.
Kun pääsimme perille Kemppaalan maatilalomajoitukseen ( https://www.booking.com/hotel/fi/kemppaalan-maatilalomat.fi.html ), oli isäntä meitä pihalla vastassa sanoen:”Työ taijatte olla märkiä ja kylymissään. En tienny miten haluatte saunoa niin laitoin molemmat saunat päälle. Saunokaa missä haluatte ja nostelkaa sen jälkeen kamat lauteille kuivumaan. Tuossa on laavu ihan vieressä. Vein sinne puut jos haluatte illalla paistaa makkaraa.” Koska ketään muuta ei ollut majoittumassa, saimme käyttöömme koko kahdensadan neliön huoneiston keittiöineen. Aamulla oli puhelimessa tekstiviesti: ”Huomenta. Sähköt poikki myrskyn takia. Alakerrassa kahvia termarissa.” Asiakaspalvelua isolla A:lla.
KESKIVIIKKO
Seuraavalle päivälle ei ollut ketään tulossa majoituspaikkaan. Saimme pidellä sadetta puolenpäivän yli. Teppi lähti aamupäivästä kotimatkalle, hänellä oli loppuviikoksi sovittuna muita menoja. Loppuporukka päätti suunnata lähemmäs Oulua. Manamansalo tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Alkupätkälle löytyi navigaattorin muistista hyvää pätkää, iltapäivä mentiin samalla kaavalla mitä aikaisempina päivinä, pari pistettä kartalta ja elektroniikka hoitaa loput. Reittiä tehdessä tuli huomattua sekin omituisuus että kaksi saman valmistajan eri mallista laitetta navigoi saman reitin eri tavalla. Syyksi paljastui kartta-aineiston erilaisuus. Vaikka molemmissa laitteissa oli viimeisin karttapäivitys, uudemmasta puuttui osa reitin tiestöstä.
Manamansalossa vaihdoimme varatun mökin isompaan ja uudempaan. Illalliskattaus syntyi porukalta löytyneistä valmis- ja retkimuonapusseista. Alkupalaksi oli Blåbandin herkkusienikeittoa ja pääruoaksi kanaa tuunattuna thai-kastikkeella. Oli muuten hyvää!
TORSTAI
Torstaille jäi kotimatka melkein nopeinta reittiä. Tällainen vauhdissa sävelletty reissu sai niin hyvät arvosanat että todennäköisesti kokeilemme tätä uudelleen.
Reissaajat: Hectoe, Pkilpo, TeemuMoi, Teppi, Totti.
Kuraukot Laatokalla (2017)
Kahdeksan kaveria päätti lähteä kiertämään Laatokkaa. Pidettiin yksi suunnittelupalaverin kaltainen saunailta. Uskomatonta mutta totta, kaikki tulivat ja lähtivät tuolta omilla autoillaan. Illan päätöksistä ei tehty mitään muistiinpanoja jolloin olimme pakotettuja pitämään toisen suunnittelupalaverin. Tässä toisessa palaverissa ryystettiin kahvia ja mussutettiin lasten synttäreiltä ylijäänyttä kakkua. Ja kaikki poistuvat näistäkin juhlista omilla autollaan niin aikaisin että vaimot ja tyttöystävät epäilivät ukkoporukalle tulleen jotain riitaa. Sanomattakin on selvää että tässäkään palaverissa ei tehdä mitään muistiinpanoja siitä minne ollaan menossa, missä majoitutaan ja kuka vastaa mistäkin. Lähtöpäivä ja reissun oletettu kesto saadaan kuitenkin päätettyä.
Kevättalvella keitosta hämmennetään yhdellä hajonneella moottoripyörän moottorilla sekä särkyneellä selällä. Lisätään soppaan vielä väärille viikoille ajoittuvat kesälomat, lastenhoito-ongelmat, tyhjänä ammottavat reissukassat, tekemättömät reissusuunnitelmat ja kaikenlainen yleinen sählinki. Jotenkin tuntui taas niin kovin tutulta.
Lopputuloksena oli että reissulle lähtisi kahdeksasta ainoastaan kolme, kaikki erimerkkisillä ja -mallisilla pyörillä, joka tulisi tekemään varaosalistasta sangen mielenkiintoisen. Yhdelle oli edelleen epäselvää minä päivänä olimme lähdössä ja toinen huiteli pitkin maapalloa erinäisten työkeikkojen perässä. Onneksi kolmannella oli hieman aikaa valmistella reittejä ja varailla majoituksia.
Reissun koeponnistus suoritettiin kesäkuun alussa Africa Twin Rallissa Kairijoella. Markulla oli tarkoitus lähteä Venäjälle keski-ikäisellä Bmw:llä mutta työkiireet estivät remontit ja möhkö-Bmw oli alkukesästä edelleen pitkin poikin tallin lattiaa, niinpä hän investoi täysi-ikäiseen Xchallengeen. Pyörämalli oli hänelle ennestään sangen tuttu, olihan tämä jo neljäs kerta kun tällainen peli rullasi hänen allaan.
Lähtöpäiväksi oli sovittu Juhannuksen jälkeinen perjantai. Saman viikon maanantaina aloitettiin reittien viimeistely. Yhdellä oli renkaat vaihtamatta, kahdella ruplat hankkimatta ja porukan kesken käytiin kiivasta viestittelyä siitä kuka ottaisi minkäkin varaosan ja tavaran. Telttoja emme tulisi kantamaan mukana sillä porukan pienen koon vuoksi olimme päättäneet sijoittaa sisämajoituksiin jotka viisaina olimme varanneet etukäteen. Viisumit, Green Cardit ja rekisteriotteet oli hommattu alkukeväästä, jotain siis tehty kaukaa viisaasti, mutta silti takaraivossa takoi se sama tunne kuin ennen jokaista reissua tällä porukalla: jotain sählinkiä olisi aivan varmasti tiedossa.
Perjantai 30.6. Oulu – Kostamus
Lähtöaamuna sää oli aurinkoinen ja mieli hieman jännittynyt. Aamun tapaaminen oli sovittu huoltoasemalle jossa juotiin aamukahvit ja tehtiin viimeiset tarkastukset. Ihmeteltiin Pekan vuoden alussa aloittaman dieetin tehokkuutta, mutta syy hoikkuuteen selvisi nopeasti. Suojapaita oli unohtunut kotiin! Ylimääräinen ketunlenkki ei haitannut sillä ensimmäiselle päivälle oli tiedossa vain asfalttisiirtymä Oulusta Kostamuksen lähellä olevaan Fregat Hotelliin. Ajattelimme olevamme näppäriä ja ovelia koska olimme tulostaneet ja täyttäneet etukäteen tullissa tarvittavat lomakkeet. Mutta Venäjän viranomaiset olivat tälle kesälle keksineet uuden lomakkeen, jonka olemassaolosta meillä ei ollut tietoa. Ensimmäisenä passijonossa oli Markku jonka venäjänkielen taito rajoittuu vain alkeisiin eikä virkailijatar puhunut sanaakaan englantia. Yritin ängetä avuksi lomakkeen täyttöön. Tämä oli virkailijattaren mielestä täysin mahdoton toimintamalli. Muita virkailijoita ei kiinnostanut avata lisää ”palvelutiskejä”, meidän taakse muodostuvaa jonoa purkamaan. Siinä sitä sitten jonotettiin. Odottelu ei häirinnyt muita ihmisiä. Kuulemma on tapana että välistä täytyy jonottaa ilman mitään erityistä syytä. Mutta tämä sama toimintamallihan on vallalla myös Suomenkin virastoissa.
Tullista selvittyämme pääsimme jännittämään polttoaineen riittävyyttä. Olimme nimittäin jo jonkin aikaa ajaneet huuruilla eikä ensimmäisen bensa-aseman sijainnista ollut tarkkaa tietoa. Asema oli kuitenkin heti raja-aseman jälkeen ja tankkasimme halpaa venäläistä bensaa. Asemalta oli vain lyhyt siirtymä Fregat-hotelliin. Respat tytöt olivat ilmeisesti eri kansallisuuksia, sillä toinen oli kaunis, iloinen, pitkäsäärinen ja äärimmäisen ystävällinen. Toinen taas oli ulkomuodoltaan ja käytökseltään kuin ukrainalainen kuulantyöntäjä. Mökki oli todella tilava ja varustettu puusaunalla. Jos nyt jostain pitää valittaa niin sängyt olivat pitkänhuiskeille ukoille vähän lyhyehköt.
Ravintolan ruoka oli maukasta eikä todellakaan hinnalla pilattu. Alueella oli useampikin venäläinen hääseurue, joten iloa ja mölyä riitti myöhäiseen iltaan. Joku tiesi kertoa että venäjällä mennään naimisiin vain perjantaisin ja lauantaisin, muut viikonpäivät tuovat huonoa onnea. Siihen emme saaneet varmennusta että onko tämä totta vaiko tarua, hyvä tarina kuitenkin.
Lauantai 1.7. Kostamus – Muujärvi – Sukkajärvi – Porosozero – Suojärvi (Костомукша – Муезерский – Суккозеро – Поросозеро – Суоярви)
Lauantaiaamu alkoi kirkkaana ja lämpimänä. Tälle päivälle oli tiedossa toinen reissun pidemmistä päivämatkoista, noin neljäsataa kilometriä. Tien pitäisi olla jopa venäläisen mittapuun mukaan kohtuullisen ajettavaa. Aamupäivästä päästiin hyvin mukaan venäläiseen liikennekulttuuriin, jonka perusajatus näyttää olevan se että joka paikassa voi ohittaa ja vastaantulija väistää. Eikä taustapeileihin juuri katsella.
Lietmajärvellä (Ледмозеро) tankattiin pyörät ja tarkoituksena oli ostaa jotain evästä päiväksi, mutta myyjätär totesi että kauppa ei ole tänään auki, aivan sama mitä mainokset sanovat. Ostettiin sitten vain bensaa.
Sukkajärveltä (Суккозеро) löydettin oikein kyltillä varustettu kauppa. Liike näytti olevan auki joka päivä yhdeksästä yhdeksään. Pientä kontrastia toi se että eläkeläisnainen laski ostoksien loppusumman helmitaululla ja vieressä oli nykyaikainen maksupääte. Piha täyttyi silmänräpäyksessä useammasta pikkupojasta. Kävipä siinä pari vanhempaakin poikaa moottoripyörällä. Pyörä näytti siltä kuin se olisi ollut Honda CB:n ja Tunturi Super Sportin rakkaudenhedelmä. Teimme niin että yksi jäi vartioimaan tavaroita ja toinen lähti tulkin kaveriksi kauppaan kantomieheksi. Sen verran auttavaa oli Samin venäjänkielentaito ettei pikkupoikien kanssa löydetty yhteistä säveltä vaikka sitä kuinka yritettiin. Rohkein uskalsi kysyä että puhunko minä englantia? Vastasin myöntävästi ja kysyin että puhuuko poika? Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: ”En”. Jossain vaiheessa kuulin vanhimman pojista tokaisevan muille: “Turha sen kanssa on jutella! Ei se ymmärrä yhtään mitään!”. Jälkikäteen harmitti kun olin tuossa vaiheessa niin väsynyt etten tajunnut kaivaa puhelinta ja Googlen kääntäjää esille.
Pikkupoikien häivyttyä pihaan kurvasi musta perunasäkkiä muistuttava pyöreälamppuinen Lada. Kuljettajana toiminut nuori mies olisi varmaan puhaltanut noin promillen lukemat ja takapenkin kolmikko yhteensä puolenkymmentä. Kuski esittäytyi Nikitaksi ja joukon johtaja sanoi olevansa Kola, tai saattoi se olla Koljakin. Sen verran verkkaista oli mieheen puheentuotanto että hänen sanomisistaan pysyin paremmin kärryillä mitä pikkupoikien jutuista. Ihmettelivät kun tajusivat ettemme olleet eksyneet vaan että oltiin tarkoituksella liikkeellä näillä seuduilla. Miksi te olette täällä kun kotona olisi sauna, vaimo ja lapset? Vastasin jotain sen kaltaista että välistä on hyvä päästä reissuunkin, niin maistuu arki taas hetken aikaa. Ukot potkivat pihan hiekkaa ja kertoivat että vähän matkan päässä menee hyväkuntoinen asfalttitie. Sanottiin ettemme ole siitä kiinnostuneita vaan sora on juuri sitä mitä olemme tulleet hakemaan. Miehet tarkistivat vielä pariin otteeseen että olimmeko tosissaan tarkoituksella ajaneet Suomesta saakka tänne keskelle-ei-mitään. Yrittivät vielä kerran opastaa meitä asfalttitielle. Kieltäydyimme opastuksesta. Viisikko haki kaupasta lisää juotavaa ja Lada poistui pihasta suditellen. Pyydetiin pikkupoikia käymään missä suunnassa Porozero mahtaa olla. Naureskellen pojat viittoivat meidät oikeaan suuntaan.
Jossain vaiheessa tuli vastaan venäjän kilvissä oleva KTM 690. Samilla vaan oli sen verran vauhti päällä ettei malttanut pysähtyä. Pekka ja ja Markku olivat sen verran ystävällisempiä vieraanmaankulkijoita että pysähtyivät jutulle. Iltapäivällä vastaan ajoi Aprilia Pegaso ja vahingosta viisastuneena Sami veti liinat kiinni ja pysäytti kuskin jutulle. Tienlaita oli sen verran pehmeä että raskaasti lastattu Pegaso meni nurin. Sami riensi apuun niin kiireesti ettei huomannut KTM:n jääneen liian pystyyn ja Aprilian nostelun jälkeen väännettiin KTM ylös. Mies puhui huonoa englantia ja me huonoa venäjää mutta hyvin siinä saatiin matkasuunnitelmat vaihdettua. Kaveri oli opiskelija Pietarista ja lomamatkalla kotinurkillaan. Päämääränä oli telttayö Karjalan korkeimmalla vaaralla. Kuultuaan meillä olevan uupeloa polttoaineesta hän tarjoutui antamaan kaiken varabensan mitä kantoi mukanaan. Koko litran. Kieltäydyttiin, toivotettiin turvallisia kilometrejä puolin ja toisin ja jatkettiin matkaa.
Porozerossa oli sitten vuorossa bensa-aseman etsiminen. Venäjän maaseudulla palvelujen etsiminen ja löytäminen on oma taiteenlajinsa, sillä opastekylttejä ei ole missään. Ja pienemmissä kylissä ei ole varsinaista bensa-asemaa ollenkaan, vaan kylällä on aina joku yksityinen bensakauppias. Meillä oli pari vinkkiä siitä missä bensaa voisi olla kaupan. Syötettiin saadut koordinaatit navigaattoriin ja ne näyttivät kylän keskustaan. Koordinaatit antanut kaveri oli kuitenkin maininnut että asema oli noin seitsemän kilometriä kylän ulkopuolella. Jätimme koordinaatit omaan arvoonsa ja ajelimme tuon seitsemän kilometriä vain huomataksemme että asema oli poltettu ja romutettu vuosia sitten. Palattuamme takaisin parkkeerasimme kyläkaupan pihalle ja Sami meni kauppaan hakemaan hieman evästä ja kyselemään bensakauppiaan osoitetta. Kassalla ollut mies sanoi olevansa menossa samaan suuntaan ja lupasi opastaa meidän perille. Tultuani ulos kaupasta pojat huutelivat pyörien luota että kaiveleppa passit ja muut dokumentit esille, rajavartijalla on asiaa. Sen verran ymmärsin rajavartijan ja miehen keskustelusta että rajavartija opastaisi meidän bensanmyyjän luokse kunhan saisi meidän asiat selvitettyä. Rajamiehellä ei ollut kiire mihinkään. Hän kaivoi taskustaan mustan muistivihkon ja kirjoitteli siihen tähdellisesti käsin ylös meidän henkilötiedot, matkasuunnitelman ja rajanylityspaikat. Aikaa tähän meni puolisen tuntia. Lopuksi hän soitti bensakauppiaalle ja kyseli oliko tämä kotona, asiakkaita olisi tulossa. Ajoimme rajavartijan perässä ja tankkauspaikan pihalla huomasimme että koordinaatit täsmäävät meille annettuihin, sillä erotuksella että asema oli seitsemänsataa metriä keskustasta, ei seitsemää kilometriä. Bensakauppias ei veloittanut yhtään ylimääräistä, liekö sillä ollut osuutta asiaan että tulimme virkasaattueessa paikalle.
Myöhään illalla päästiin perille Suojärvelle ja majoituttiin Guest House Tamaraan. Iltaruoka maksaisi kuulemma enemmän koska kello oli niin paljon. Saunaa ei lupauksesta huolimatta saatu lämpimäksi. Emme tienneet sitä että aamulla tulisimme olemaan tästä kiitollisia. Aamiainen oli kohtuullinen mutta varsinainen yllätys tuli kun maksun hetki koitti. Tamara laskutti joka risauksesta, illallisesta, aamupalasta, pysäköinnistä ja jopa tekemättömästä rekisteröinnistä. Vaikka loppusaldo lähenteli Suomen hintoja ja sai retkikasssamme voimaan pahoin niin maksaahan tuo piti. Loppureissun tarkistelimme tarkkaan mitä yöpaikan taksa sisälsi.
Sunnuntai 2.7. Suojärvi – Veshkelitsa – Petroskoi (Суоярви – Вешкелица – Петрозаводск)
Suojärven aamu alkoi ruokakaupasta ja bensa-aseman etsiskelyllä. Ensimmäinen asema myi pelkkää dieseliä. Seuraavalta asemalta saatiin sitten jo bensaakin. Paikka oli karu, eikä muita palveluita polttoaineen lisäksi ollut. Vanhempi rouvashenkilö istui pleksilasin takana seuranaan vain mikrofoni, josta hän huuteli keskitysleiriä muistuttavalla kaiutinäänellä ohjeita asiakkaille. Arvioitiin kuinka paljon menee yhteensä bensaa ja sen mukaan maksettiin. No kuinka ollakaan, kaikkea bensaa ei saatukaan mahtumaan tankkeihin, ei vaikka kuinka yritetimme. Mentiin sitten takaisin luukulle josko saataisiin loput rahat takaisin. No tämä hieman ikääntynyt nainen veti sitten palkokasvit hengityselimiinsä koskapa venäjänkielen taitomme oli vähintäänkin vain auttava. Molemminpuolin siinä sitten hermostuttiin keskinäiseen ymmärtämättömyyteen. Tai ehkä nainen enemmän mitä me. Lyhyen mutta naisen puolelta raivokkaan neuvottelun jälkeen luovutimme ja päätimme antaa asian olla, olihan meidän tappiomme lähes kaksi euroa. Kävellessämme takaisin pyörille alkoi autoansa tankkaava mies viittoilla meille että menkääs pojat takaisin kassalle. Ymmärsimme asian niin että nainen ei voinut palauttaa meille rahojamme ennen kuin seuraava asiakas oli tankannut meiltä ylijääneen polttoaineen. Se jäi meille arvoitukseksi, että miten he sitten sumplivat maksut.
Suojärveltä suunnattiin kohti Petroskoita. Päivälle oli tiedossa reissun lyhyin päivämatka, mutta emme (tietenkään) menisi suorinta tietä. Veshkelitsan kylän kohdalta käännyttiin pohjoiseen. Lyhyen ajon jälkeen tulimme pieneen idylliseen kylään nimeltä Lagilamba. Postin edessä istuskeli mies ja häneltä pyydettiin kuvauslupa. Lyhyen juttutuokion jälkeen mies innostui esittelemään tiluksiaan. Ja hulppeat ne olivatkin. Oli useampi vuokrattava mökki ja huoneisto, saunakin löytyi. Eikä hinta ollut päätähuimaava. Tosin muistissa oli aamuinen Tamaran laillistettu ryöstö. Mutta siitä huolimatta.
Kylän jälkeen saatiin taas muistutus venäläisestä kulttuurista. Muutama kilometri kylän jälkeen oli tien vieressä yleinen kaatopaikka, jonne oli jätetty talousjätteiden lisäksi täysin palvelleet ajoneuvotkin. Vaikka omat nurkat pidetään puhtaana niin yleiset alueet eivät kuulu kenellekään eikä niistä kukaan pidä huolta.
Tie oli enduromiehen taivas eikä siitä nautiskellessa kiinnitetty erityistä huomioita navigointiin, vedettiin vaan fiilispohjalta ja nautittiin täysillä huonosta, eli hienosta, tiestä. Jossain vaiheessa tie sitten loppui. Tai olisihan se jatkunut joen toisella puolella, sillan vain oli joku polttanut välistä. Tapahtumasta oli ilmeisesti kulunut jo hyvän aikaa, sillä joen törmälle keskelle tietä oli kasvanut miehen mittainen mänty. Takaisin ei tehnyt mieli. Päätettiin pitää lounastauko. Täysin vatsoin maailma näytti taas paremmalta.
Kahvikupin äärellä tutkailtiin karttoja ja muutaman kilometrin päässä näytti olevan toinen silta. Kartan mukaan sinne oleva tie oli patikkapolkua. Ja vaikka paperikarttamme ei ollut viimeisintä huutoa ja Garminin OSM (Open Street Maps) kartat näyttivät edelleen valkoista, niin yhteisellä päätöksellä päätettiin ajaa jonkin matkaa ja katsoa mihin suuntaan tie muuttuisi. Muutaman sadan metrin jälkeen kärrypolku muuttui leveämmäksi autotieksi ja ehjä silta oli siellä missä sen pitikin.
Iltapäivällä metsäautotie muuttui leveämmäksi pöliseväksi soratieksi. Oikealla alkoi siintää järvi ja hetken päästä näkyi uimaranta. Kartan mukaan järvi oli nimeltään Lake Syamozero. Uimaan mennessä sai varoa lasinsiruja, nauloja ja muuta jätettä. Kaunis ranta muuten. Loppumatka meni rattoisasti asfalttia, Petroskoin nurkilla jopa hyvää sellaista. Hyvin nopeasti tehtiin huomattiin että tietyömaa-alueella piti ajaa tuplat rajoitukseen nähden, muuten sai takana ajavilta ääni- ja käsimerkkejä. Ennen ostoskeskusta koettiin pelonsekaisia tunteita kolmikaistaisessa kaistaviivattomassa liikenneympyrässä. Tai ainakin siltä tuntui että ympyrä oli kolmikaistainen. Kaistapäistä touhua kuitenkin.
Ostoskeskus Sigmasta iltajuomiset ja seuraavan päivän eväät. Paikka oli suomalaisen taivas, pelkkää vodkaa oli kymmenen metriä ja vastapäätä saman verran erilaisia väriviinoja. Tyydyttiin jo hyväksihavaittuun desin votkalekkeriin, jolla oli jokapäivä desinfioitu ruokatorvi ja muut sisäelimet. Petroskoin hotelli, Novaja Ladoga, oli hieman kauempana keskustasta jonkinlaisen teollisuusrakennuksen vieressä. Hieman jännitti jättää pyörät takapihalle parkkiin. Huoli kuitenkin helpotti siinä vaiheessa kun viereiseen ruutuun pysäköi venäläinen motoristi joka otti vain navigaattorin mukaan jättäen teltan ja kaikki leirintävälineensä pyöränsä päälle. Siinä ne olivat vielä aamullakin, samoin kuin meidän kalustommekin.
Vastaanoton henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä ja puhuivat hyvää englantia. Huone, ja koko rakennus, oli sangen uusi ja sisustus ja varustelu sen mukaista.
Halusimme jotain hyvää venäläistä ruokaa. Respa soitti meille taksin, auto tulisi ihan heti. Hetken päästä oven eteen kaartoi Datsia ja kuski viittoi meitä sisälle. Autossa ei ollut minkäänlaista taksamittaria, valo katolla kuitenkin. Kuljettaja pudotteli huolellista kahdeksaakymppiä keskustan ulkopuolella, keskustassa vauhti putosi kuuteenkymppiin. Puolen tunnin matkanteon jälkeen aloimme epäillä päätyvämme sorakuopan reunalle alastomina ja hengettöminä. Pelko oli kuitenkin turha, muutaman minuutin päästä löysimme itsemme ravintola Ckazkasta.
Palvelu ja ruoka olivat uskomattoman hyviä. Ilmeisesti näissä paremmissa ravintoloissa tilataan kaikki erikseen. Niinpä liha-annoksemme tuli ilman lisukkeita, eipä tuo isommin menoa haitannut. Illallisen jälkeen nuori tarjoilijatar ei ymmärtänyt mihin hotelliin halusimme taksin. Hän pyysi meitä odottamaan hetken ja haki takahuoneesta oman puhelimensa ja kysyi mille kielelle haluamme käännöksen? Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen hotellista mihin olimme menossa. Taksin tultua tyttö kävi vielä saattamassa meidät autolle ja kertoi kuljettajalle mihin olimme menossa. Palkitsimme neidon runsaalla tipillä. Illan taksikyydit tekivät muuten melkein kaksi euroa.
Maanantai 3.7. Petroskoi – Voznesene (Syvärinniska) – Alëhovscina – Uusi-Laatokka (Петрозаводск – Вознесенье – Алеховщина – Новая Ладога)
Aamulla ryntäsimme aamupalalle isoin odotuksin. Olihan hotelli jo näyttänyt meille parhaat puolensa ja odotukset olivat kovat. Pettymys oli sanoinkuvaamaton kun aamupalalla oli vain vajaa paketti paahtoleipää ja kahvia termospullossa. Sekin termospullo sylki puolet kahvista pitkin pöytää. Pettyneinä istuimme pöytään kahvin ja paahtoleivän kanssa. Pian siihen tuli tarjoilija ruokalistojen kera. Ruokalistat pullistelivat leipää, salaattia, munakkaita, leipää ja kakkua. Kaikkea saisimme tilata, ilman lisämaksua tietenkin!
Ajattelimme pyörähtää Petroskoin keskustassa lyhyen sightseeingin merkeissä. Pääsimme pari risteystä kohti keskustaa, jonka jälkeen liikenne seisahtui. Jonoa oli horisonttiin saakka, lämmöt nousivat moottoreissa ja haalareissa. Markku ehdotti lane-splittausta. Idea tyrehtyi kuitenkin lyhyeen, Samin ja Pekan pyörät olivat tähän liian leveitä. Oli siis vain kärsittävä ja hikoiltava.
Petroskoista päästyämme seurailimme Onega-järven rantoja Syväri-joelle saakka. Joen yli meni maksullinen lautta. Itse lastauksessa ei ollut mitään omituista, mutta keskellä jokea tehtiin piruetti ja vastarannalle mentiin peruuttamalla. Tämä siksi että etuporttia ei ollut ollenkaan tai sitten se oli rikki. Sanomattakin on selvää että vastarannalla meni enemmän aikaa.
Päätettiin lounastaa Syvärin rannalla ja lähdettiin etsimään polttoainetta ja kauppaa Voznesenyen kylästä. Ensimmäinen etsintäreissu oli takaisin lauttarantaan päättynyt täysi ympyrä. Hämmästyneeltä työmiesporukalta kysyttiin neuvoa ja vastaus oli sen verran pitkä ja monisanainen että se meni meiltä niin sanotusti yli hilseen. Pyydettiin yksinkertaisempia neuvoja ja niiden perusteella löydettiin kauppa ja bensa-asema. Suunnattiin kohti Lodejnoje Poljea (Lotinapelto) ja Gomorovichin kohdalta käännyttiin kohti Alëhovscinaa. Tämä tie oli varsinainen sorapikataival. Jossain idyllisessä kylässä pysähdyttiin hieman valokuvaamaan. Mummot naureskelivat kun yksi seisoi keskellä mäkeä valokuvaten ja muut rälläsivät mäkeä ylös ja alas.
Loppumatka Novaja Ladogaan tultiin valtatietä P21 pitkin. Hyvin nopeasti huomattiin että isommalla tiellä kannattaa seurata myös oikeanpuoleista peiliä. Isommilla teillä voi nimittäin ohittaa sekä vasemmalta että oikealta. Ja parhaassa tapauksessa sinut ohitetaan molemmilta puolilta yhtäaikaa. Rekkaliikenne oli valtavaa. Näköjään oli kaksi vaihtoehtoa. Joko ohitat rekkoja jatkuvalla syötöllä tai sitten jäät niiden taakse jolloin sinua ohitellaan jatkuvasti. Illaksi päästiin ehjinä Novaja Ladogaan. Majoituspaikkamme oli nimeltään “Baza otdikha Krenitsy”. Tiesimme siitä sen verran että se olisi muuta kilometri keskustasta ja veden äärellä. Syötimme osoitteen navigaattoriin. Kun olimme ylittäneet saman joen kolmannen kerran, pysähdyimme tutkimaan karttaa hieman tarkemmin. Rakenteilla oleva uusi tie sai navigaattorin sekaisin. Tarkistimme sijainnin puhelimesta ja jatkoimme sinnikkäästi luurin neuvomaan suuntaan. Jossain vaiheessa navigaattori päätti olla kanssamme samaa mieltä ja opasti meidät perille. Opastekylttejä taisi matkan varrella olla yhteensä yksi. Ilman sähköisiä apuvälineitä emme olisi perille löytäneet. Paikka näytti vartiotornilla varustetulta venevarikolta. Ulkonäkö hämäsi, mökit olivat vain muutaman vuoden vanhoja. Kalastajien suosiossa oleva paikka näytti kuin miltä tahansa perisuomalaiselta lomakylältä.
Illallismenua tavattiin tarjoilijan suosiollisella avustuksella. Osoitimme yhtä annosta ja kysyimme että mitä tämä on. Tarjoilija vastasti että se on “muu”. Markku hieraisi leukaansa sanoen että onpa jännä juttu että lehmä on venäjäksi muu. Naurusta ei meinannut tulla loppua. Tilasimme kolme olutta ja kolme muuta ranskalaisilla.
Tiistai 4.7. Novaja Ladoga – Slisselburg (Pähkinälinna) – Sosnovo – Ylä-Kuusaa (Новая Ладога – Шлисселбург – Сосново – Ylä-Kuusaa)
Novaja Ladogasta ajelimme kanavan rantoja aina Pietarin nurkille asti. Suurkaupunkiin emme kuitenkaan menneet siitäkään huolimatta että Pekka sanoi tietävänsä sieltä yhden hyvän hotellin. Nousimme ylös Laatokan itärantaa. Emme olleet nähneet järvestä vilaustakaan vaikka reissun työnimenä oli Laatokan ympäriajo. Viimeisillä hetkillä löysimme kartalta tien joka veisi meidät järven rannalle ennen kääntymistä sisämaahan. Tie loppui metalliporttiin ja useampaan varoituskylttiin. Teimme U-käännöksen ja jatkoimme kohti Ylä-Kuusaata.
Myöhemmin kuulimme että paikka minne olimme yrittäneet oli Pietarin tykistön vanhaa maalialuetta. Yövyimme Kuusaan Motellissa. Paikan omistaja on eläkkeellä oleva Neuvostoliiton lentokoneinsinööri ja puhuu sujuvaa Suomea. Suomenkielen hän on opetellut vanhoilla päivillään “ihan vaan huvin vuoksi”.
Keskiviikko 4.7. Ylä-Kuusaa – Svetogorsk – Imatra – Joensuu – Oulu
Pekka jatkaisi tästä Lappeenrantaan ja aina edelleen Via Balticalle. Samin ja Markun oli tarkoituksena ajaa Sortavalan ja edelleen Värtsilän kautta Suomeen. Markun Bmw oli edellisenä päivänä aloittanut mystisen pätkimisen johon emme muutaman purkukerran ja osien vaihdon jälkeen löytäneet parannusta. Katsoimme parhaimmaksi siirtyä kotimaahan mahdollisimman nopeasti. Niinpä ajoimme Svetogorskiin ja edelleen Imatralle. Reissun viimeisen yön olimme aatetoverin nurkissa. Viimeinen matkapäivä meni mukavasti luihin ja ytimiin asti yltäneessä vesisateessa.
Sen verran tuli taas opittua että viikon kestävällä reissulla olisi hyvä olla yksi pyörätön päivä. Meidän reissulla se olisi kannattanut pitää Petroskoissa. Kaupungissa olisi ollut sen verran nähtävää myös muille kuin korkeakulttuurin ystäville. No jäipä hyvä syy lähteä uudelleen reissuun.
Lapin Turnéé (2013)
Sunnuntai, Oulu – Rovaniemi – Köngäs. Pieniä ja vähän pienempiä teitä.
Sovitulla lähtöhetkellä ei Teemu L:ää näkynyt eikä kuulunut. Ajattelimme KTM:n pettäneen heti alkumatkasta. Reippaina ja reiluina suunnittelimme jo lähtöä ilman häntä. Hetkeä myöhemmin Teemu L kurvaa pihalle, käsittämättömät kolme minuuttia myöhässä! Matkalla oli pitänyt pysähtyä tarkistamaan vanhoista sähköposteista, että mistä huoltoasemalta sitä oltiinkaan reissuun lähdössä. Selityksensä kullakin.
Alkumatka meni leppoisasti lämpimässä tihkusateessa. Alkuun vedettiin isoa mustaa tietä, ajatuksena olla ihmisten aikaan perillä. Tunnin päästä siirryimme soralle ja johtopyörä veti kapenevaa ränniä eteenpäin. Hetken päästä tie loppui. Johtopyörän upottua jalkatappeja myöten jänkään, muut ajoivat omansa viereen henkiseksi tueksi. Totesimme että oli tullut aika pitää luova tauko. Emme olisi millään viitsineet kääntyä takaisin, koska se näytti niin hankalalta. Metsänlaidassa seisoi rivi enemmän ja vähemmän painavaa kalustoa. Toisilla oli paljon tavaraa ja toisilla älyttömän paljon. Kirjasimme pöytäkirjaan maininnan että AT ja GS ovat pyöriä, joilla ajetaan paikkoihin joihin niillä ei edes pitäisi päästä.
Ehdotimme, että kevyemmällä kalustolla liikkuva videovastaava suorittaisi tiedusteluretken läheistä vaaranlaitaa pitkin, josko tie jatkuisi vähän matkan päästä. Tiedustelija oli kuitenkin haluton tiedustelemaan, niinpä päätimme luovuttaa ja kääntyä takaisin. Ilmeisesti Tapio ja Ukko Ylijumala eivät pidä luovuttajista. Sillä äheltäessämme pyöriä ympäri, saimme ensin kimppuumme massiivisen ja todella vihaisen sääskiarmeijan ja vähän ajan päästä taivaan täydeltä vettä. Olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että on tosi hyvä etteivät tiet pölise ja uitettu koiralauma jatkoi matkaa kohti Rovaniemeä.
Rovaniemellä lounastauon jälkeen viisi pyörää starttasi, kuudennen ilmoittaessa laiskalla äänellä ettei lähde tästä pihasta yhtään mihinkään. Jani on Ihmemies MacGyverin jälkeläinen alenevassa polvessa. Lyhyen tutkinnan jälkeen selvisi että Yamahalla oli H2O-allergia. Tulpanhatuista vedet pois, tulppien kuivaus ja vähän apuvirtaa tykkilavetista, niin Super Ténéré ilmoitti olevansa olevansa jälleen valmis maansiirtoon. Janin leveä hymy tarttui nopeasti koko ryhmään ja matka jatkui kohti pohjoista.
Vähän ennen Kittilää saimme niskaamme päivän toisen ukkoskuuron. Kaupan pihalla parkkeerasimme sievästi polkupyöräparkkiin, joka oli tuulikaappia lukuunottamatta pihan ainoa katettu paikka. Saimme useampaan kertaan kuulla että tulevan viikon keli olisi samanlaista kaatosadetta. Vastasimme klassikolla:”Eipähän pölise”.
Maanantai, Köngäs – Saariselkä. Matkalla pohjoiseen.
Könkäältä matka jatkui hyväksi havaitulla teemalla: “Huono tie, parempi mieli.” Ensimmäinen pysähdys oli Taatsin Seidalla. Uhrasimme Seidalle rahaa, votkaa ja varaosia. Sami suoritti uhrauksen väärässä järjestyksessä ja tämän Taatsi kosti iltapäivällä kaatosateena. Teemu L ei uhrannut mitään, tästä Seita tulisi rankaisemaan häntä muutaman päivän päästä.
Sitten etsittiin geokätköä ja päätettiin kuvata muutama video. Kokoontumispaikaksi sovittiin Pokan kylän Tieva Baari. Pekka sattui tähän aikaan olemaan kuuloetäisyyden ulkopuolella. Niinpä hetken päästä katselimme terassilta Pekan ohiajoa. Hetken päästä puhelin soi ja Pekka siellä kyseli, että Kiistalaanko vai Hanhimaahan? Sami vastasi että Kiistalan suuntaan, mutta tule nyt hyvä mies ensin kahville ja tankille tänne Tievaan.
Kahvien jälkeen huomattiin että Teemu L:ltä puuttui taas pultteja, tällä kertaa mittaristosta. Terolla oli jännitemittari sekä navigaattori pimeänä. Edellinen omistaja oli käyttänyt asennuksessa minisulakkeita, eikä meillä ollut sellaisia mukana. Paikallinen mies ehdotti korjausta kuparilangalla, sanoen korjaavansa tällä tavalla kaikki vialliset sulakkeensa. Mutta Tieva Baarin takahuoneen miljoonalaatikosta löytyi sopivia sulakkeita. Kaikki oli nyt valmista lähtöön. Tai melkein, Teemu L:n hanskat olivat hukassa. Lyhyen etsimisen jälkeen hanskat löytyivät Teemun ajotakin taskusta.
Tiistai, Saariselkä – Näätämö – Utsjoki. Katkonaista menoa.
Päiväksi oli tiedossa pelkkää pikitietä. Ensin Kaunispään huipulle, jossa pakolliset pönötyskuvat , geokätkön etsintää ja siirtyminen Karhunpesäkivelle. Valokuvausta, geokätköilyä ja munkkikahveja. Aikaa saimme tuhlatuksi tunteja tähän viidenkymmenen matkaan. Mainittakoon, että Karhunpesäkiven geokätköstä löytyi “Travel Bug”. Kätköstä toiseen reissaava koodilaatalla varustettu pieni esine, jonka liikkeitä voi seurata internetissä. Teemu M siirsi Travel Bugin Oulun pohjoispuolella sijaitsevaan kätköön, josta se sitten varastettiin. Jep. Ei siirretty, vaan varastettiin.
Näätämössä syötiin kuuluisaa pohjoisen paksua grillikylkeä. Ja jatkettiin Norjan puolelle pitkin Varangerinvuonon reunoja. Tanan nurkilla oli tietyö, ukkoa ja kalustoa tiellä vaikka millä mitalla. Toinen kaista oli suljettu liikenteeltä ja tietyön alkupäässä vilkkuauto jonka katolla luki “Følg meg”. Teemu L oli tässä vaiheessa keulilla ja hän ei osaa Norjaa kuin joskus pitkäksi venähtäneen business-lounaan jälkeisenä aamuna. Niinpä hän yritti ohittaa tuota autoa muun porukan seuratessa perässä. Syntyneestä huudosta ja huitomisesta päättelimme nopeasti kyseisen toiminnan olevan ankarasti kiellettyä.
Päivän päätteeksi saavuimme Utsjoen leirintäalueelle. Mökkiin mahtui vain neljä henkeä, kaksi henkeä pääsi telttamajoitukseen. Jani oli nukkunut edellisyön todella huonosti. Pekka oli kuulemma varastanut vuodesohvasta kaikki patjat ja lisäksi kuorsannut koko yön. Sovittiin että Jani nukkuisi mökissä, Sami ja Pekka teltoissa. Päätimme vuokrata saunan. Respan tyttö sanoi ettei heillä mitään porukkasaunaa ole, mutta perhesauna löytyy. Otimme sellaisen. Purimme pyörät, pystytimme teltat, joimme oluet ja lähdimme saunaan. Ensimmäisessä saunassa ei ollut toimivaa suihkua ja kiuas oli kylmä. Seuraavasta saunasta löytyi toimiva suihku ja hieman lämpimämpi kiuas. Suurin osa sauna-ajastamme meni lämpöjä odotellessa ja toisien löylyjen aikaan terassille tuli naisväkeä ilmoittaen että heidän saunavuoro alkaa justiinsa nyt. Porukka pakeni saunasta kuka aidan yli ja kuka munasillaan pihan läpi juosten. Saunan jälkeen joku huusi grillikodan olevan tulessa. Vaan eipä ollutkaan, etelän mieshän siellä oli tulet tehnyt. Savua ja ihmisiä tuli ovista ja ikkunoista. Vartin päästä kota alkoi olla siinä kunnossa, että makkaran paistoon pääsi ilman savusukeltajan varusteita. Hurjimmat kaivoivat laukuistaan makkaran seuraksi grillikylkeä. Vaihdettiin kuulumiset muiden matkailijoiden kanssa ja painuttiin pehkuihin.
Keskiviikko, Utsjoki – Karigasniemi – Lakselv – Alta. Maisemaähky jatkuu.
Aamu alkoi taas pekonilla, kananmunilla ja kahvilla, jonka jälkeen leikittiin “etsitään Pekan tavarat”- leikkiä. Sami kehui tiedossa olevan sata kilometriä mutkaista soratietä. Päivän aikana kävi kuitenkin ilmi, että Sami oli taas kerran väärällä tiellä ja tämäkin päivä vedettäisiin asfalttia. Lounas- ja tankkaustauko pidettiin Karigasniemellä. Matkanjohtaja sanoi lounaslistalla olevan grillikylkeä. Tämä aiheutti vastalauseiden myrskyn, ryhmän vaatien suureen ääneen vaihtelua ruokalistaan. Äänestyksen voittajaksi selviytyi pizza.
Ennen Altaa tien laidassa oli nuoria yrittäjän alkuja myymässä vohveleita ja mehua. Heidän myyntitaktiikkansa oli loistava: auton lähestyessä yksi lähti potkulaudalla ylittämään suojatietä, jolloin autoilija joutui pysähtymään. Pysäkiltä hyökkäsi lauma nuoria kylttejä heilutellen ja huutaen, että täällä olisi vohveleita ja mehua. Valitettavasti meillä ei ollut kruunuja, eikä heille käynyt pankkikortti eikä eurot. Jäämeren rannalla otettiin pönötyskuva. Altan pohjoispuolelta löysimme pienen sievän leirintäalueen. Kauppareissua suunniteltaessa Pekka kyseli oluttölkki kädessä: “Pitääkö sitä kaikkien sinne kauppaan lähteä?”. Tästä muodostui Kuraukkojen ensimmäinen lentävä lause.
Torstai, Alta – Postitie – Kautokeino – Enontekiö – Köngäs. Päätavoite saavutettu.
Aamupalan jälkeen äänestettiin geokätkön etsinnästä. Äänetys päättyi tutuksi tulleeseen tulokseen: yksi puolesta, loppujen äänestäessä “mulle käy kaikki”. Kätköä etsittiin Jäämeren rannalta paahtavassa auringonpaisteessa kunnan työntekijöiden seuratessa huvittuneena toimiamme. Näköjään valtion- ja kunnan työntekijöillä on sama työtahti joka maassa: yksi tekee ja kaksi tarkkailee tilannetta. Ja kesätyöntekijät on valittu vakituisten työmiesten silmäniloksi.
Viimein pääsimme retken kohokohtaan, nimittäin postitielle. Ensin lyhyt historian tunti:
Altan ja Kautokeinon välinen vanha postitie on osa Norjan kulttuuriperintöä ja oli aktiivisessa käytössä aina vuoteen 1971, jolloin valtatie R93 valmistui. Tien varrella on ollut autiotupia noin kolmenkymmenen kilometrin välein. Matkaa on tehty jalan, hevosilla tai poroilla. Kun matkalainen pääsi Gargiaan, kuljettiin loppumatka Altaan veneillä. Paikallinen väestö käyttää tietä vain kesäisin. Talvisin kuljetaan järviä ja jokia pitkin. Pohjoispätkäksikin kutsuttua, Beaskkádasin (Bæskades) yli kulkevaa Altan ja Mázen välistä osuutta on viime vuosina parannettu valtion toimesta ja tämä 27 kilometrin mittainen tienpätkä soveltuu hyvin myös polkupyörä- ja vaellusretkiin, sekä nykyautoille. Tällä pätkällä on yksi tien korkeimmista kohdista, tien kiivetessä parhaimmillaan yli kuusisataa metriä merenpinnan yläpuolelle.
(Lähteet: Gargia Fjellstue AS, Suolovuopmi Fjellstue AS, Alta turistinfo).
Ajaminen tuotti hankaluuksia, kun yhtäaikaa piti seurata mutkaista tietä ja hienoja maisemia. Saimme myös kokea pohjoisen alueen nopeat säänvaihtelut. Ensin satoi vettä ja vartin päästä, tunturin toisella puolella aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tie loppui aivan liian äkkiä ja edessä oli tylsä asfalttibaana Kautokeinon kautta Enontekiölle.
Perjantai, Köngäs – Kemijärvi – Raajärvi. Ilmavan sadeasun valmistus.
Aamulla pääsimme hieman nopeammin liikkeelle, koska Könkäällä ei ollut yhtään geokätköä. Teemu M:n ja Samin laittaessa aamupalaa keskusteltiin pitäisikö porukka herättää moottoripyörää kaasuttelemalla ja mökkiä ympäri kiertäen. Katsoimme ikkunasta ja huomasimme myöhästyneemme, siellä yksi jo kiersi mökkiä ympäri ja kaasutteli. Mutta ilman moottoripyörää.
Levin huipulta etsittiin geokätköä. Kätkön kuvauksessa sen olevan ison kiven juurella. Se löytyikin tosi helposti. Ilma oli mitä hienoin ja matka sujui rauhallisesti aina Kemijärven nurkille, missä Taatsin Seita kosti Teemu L:lle. Muistathan että Teemu ei jättänyt Seidalle uhrilahjaa? Seita tiputti sadeasun tarakalta. Asu tarttui täydessä vauhdissa ketjuihin rikkoen pyöriessään ketjusuojan, kilpitelineen ja molemmat takavilkut. Tästähän riemu repesi. Jopa Tero innostui ottamaan useamman valokuvan, rikkoen näin lähtöpäivänä antamansa lupauksen ottaa reissulla vain kaksi kuvaa, yhden molemmista maista. Vilkut korjattiin – siis Teemu korjasi muiden toimiessa työnjohtajina – ilmastointiteipillä. Mutta sadeasusta oli tullut mallia “ilmava” ja sen korjaamiseksi ei ollut riittävästi teippiä. Reiluina kavereina toivoimme loppupäiväksi sadetta. Ei satanut. Lauantaina oli kaikilla jo sen verran kiire kotiin että ajettiin isoja teitä pitkin.
Postitielle päästäksemme teimme yli tuhannen kilometrin siirtymän ja kotimatkaakin kertyi saman verran. Pariin otteeseen kastuimme perusteellisesti, koimme useita pieniä ja vähän suurempiakin vastoinkäymisiä. Onnistuimme löytämään joka päivälle hyvin erilaisia reittejä. Saimme nauttia pienistä ja isoista sorateistä, mutkaisista asfalttipätkistä ja mahtuipa joukkoon myös pieniä polkuja ja kuraleikkejäkin.
Reissua muisteltiin järjestämällä myöhemmin syksyllä perinteinen nahkiasvideosurautus. Siellä saimmekin kuulla Teemu L:n lähtevän työkomennukselle ulkomaille, joten ensi kesän ajelut eivät välttämättä toteutuisi samalla porukalla. Ensi kesäksi on jo jotain suunnitteilla, mutta se vaatii ensin ainakin yhden saunaillan.
Viisikko Venäjällä (2012)
Syksyllä 2011 tuli sähköpostiin kysymys: “Lähdetäänkö ensi kesänä Venäjälle?”. Vastasin että no lähdetään. Osa porukasta empi hetken, sillä heidän mielestään Venäjälle ei voi mennä ilman lumipukua ja konepistoolia. Syksyn mittaan kummasteltiin myös sitä että mikä ihme tuonne itärajan taakse vetää, onhan Suomessakin ajamatonta soratietä vaikka millä mitalla.
Tarinan mukaan alkuperäinen idea syntyi edellisenä kesänä kun osa porukasta oli Sallan nurkilla törmännyt ruotsalaiseen motoristiin matkalla Venäjälle. Kuuleman mukaan matkaajalla ei ollut alkuperäistä rekisteriotetta mukana ja matka oli tyssännyt rajalle.
Keväthankien sulaessa oli alkuperäinen kymmenen hengen ryhmä kutistunut viiteen. Matkalle lähtisivät: Teppi, Totti, Hectoe, Jani ja Pkilpo. Kolme Africa Twiniä, yksi Super Ténéré ja yksi Bmw 1100 GS. Venäjää opiskelin ensin syksyn omiin nimiiin ja kevään kansalaisopistossa. Huomasin etteivät asiat enää jääneet yhtä hyvin päähän mitä nuorena, jos ne silloinkaan sinne kovin hyvin asettuivat. Ensin ei muistanut mitään, sitten muisti että minun pitäisi tämä muistaa ja kolmannella kerralla jotain jäi päähänkin.
Ohjaajakokous pidettiin toukokuun lopulla. Täytettiin viisumihakemukset, jaettiin varaosat, retkikeittimet, kaasupullot ja kirveet. Rokotuksia otettiin pitkin kevättä. Tavan mukaan osa jäi viime tinkaan, kun hepatiittirokotuksen pistokset otetaan kuukausina 0, 1 ja 12. Tämä ei ollut kaikkien tiedossa. Luultiin että yksi piikki ja sillä selvä.
Yhdet kylmät hiet ehdittiin vielä ottaa kolme päivää ennen lähtöä. Huomattiin että viisumissa on tyhjä paikka valokuvalle tekstillä “действительно без фотографии”. Todella huonolla venäjän taidolla tuota sitten käänsin. фотографии on valokuva, без on prepositio tarkoittaen vailla tai ilman, no tuon действительно on sitten pakko tarkoittaa että ei kelpaa tai kelvoton. Näistä puuttuu valokuvat! Matkatoimisto on mokannut! Hetken päästä yritin uudestaan Google Translatorilla, ensimmäinen sana tarkoittaa juuri päinvastaista. Siis kelpaa ilman valokuvaa! Asia varmistettiin soittamalla viisumitoimistoon.
Kaksi päivää ennen lähtöä alkaa jännitys hiipiä ukkoihin. Matkaa on suunniteltu koko syksy vähän naureskellen. Nyt sinne rajan taakse pitäisi oikeasti lähteä.
Tiistai, Oulu – Vartius
Kokoontuminen oli tiistaiaamuna Muhoksen Nesteellä. Lähtökahvit, tankkaus ja menoksi.
Lounaalle pysähdyttiin Ristijärvellä. Kaikki paitsi Teemu L saivat mahansa täyteen. Olimme paikalla lounasajan loppupuolella. Ensimmäiset raapivat kattilanpohjat lautasilleen ja Teemun tullessa viimeisenä oli jäljellä vain pahanmakuista häivähdyksen lihaa sisältävää perunalaatikkoa.
Yhdellä metsäautotiellä meidät pysäytti vastaantullut autoilija. Valmistauduimme vastaanottamaan helvetillinen huudon siitä että pilaamme tiet ja taimikot. Mersumies olikin vain iloinen että näillä kairoilla liikkuu joku muukin. Kertoi olevansa marja- ja hillapaikkoja katsastamassa. Tai sitten oli siivouspäivää tai vihaista puolisoa karussa. Päivän viimeisellä tauolla vastaan tuli miehenalku mönkijällä. Hän oli papan kanssa puunajossa ja kovaan ääneen ihmetteli miksi me ajelemme täällä korvessa. Kerroimme miksi välttelemme asfalttia. Poika pyysi meitä heille saunaan. Kieltäydyimme kohteliaasti ja jatkoimme matkaa.
Keskiviikko, Vartius – Vuokkiniemi
Aamupalalla kuuntelimme kun kuvauskopeissa yönsä viettäneet valokuvaajat vaihtoivat kokemuksiaan. Puheissa vilisi meille tuntemattomia suomenkielen sanoja kuten valotusaika, iso-herkkyys, vastavalosuoja ja paljon f-kirjaimella alkavia lukuja.
Miten joku voi olla niin hullu että ajaa toiselta puolelta Suomea yöksi johonkin koppiin missä ei saa juoda alkoholia eikä tupakoida eikä puhua eikä rapistella eikä työntää päätä tai käsiään tai jalkojaan karhujen syötäväksi? Paljon järkevämpää on ajaa Suomen halki kinttupolkuja pitkin ja jatkaa matkaa Venäjän puolelle samanlaisille kinttupoluille.
Kun tavarat oli pakattu ja olimme valmiita lähtöön, Pekka huomasi navigaattorinsa puuttuvan. Tyhjensimme Pekan laukut ja muut kääröt. Telttakin leviteltiin nurmikentälle kahdesti. Emme löytäneet navigaattoria, moottoripyörän avaimet kylläkin. Navigaattori löytyi lopulta viimeisestä laukusta.
Suomen tullissa koko porukka puhallutettiin, passit tarkastettiin ja toivotettiin hyvää matkaa. Venäjän tullissa vierähti pari tuntia. Ensin meidät määrättiin täyttämään maahantulokortit. Virkailijalta saimme yhden kynän josta loppui hetken päästä muste. Haimme omat kynät ja täytimme kaavakkeet. Tämän jälkeen oli passien ja viisumien tarkastus. Tarkastusvuorossa olevan passia, viisumia ja rekisteriotetta tutkittiin ikuisuudelta tuntunut aika. Lopuksi kuului helpottava “ka-tsunk, ka-tsunk, ka-tsunk” ja matka jatkui seuraavalle pisteelle. Sitten pitäisi täyttää tulliselvityskaavakkeet. Sanoimme että meillä oli ne valmiiksi täytettynä. Mutta lomake oli jossain vaiheessa vuotta vaihtunut eivätkä meidän lomakkeet kelvanneet. Ei muuta kuin täyttämään lappu kahtena identtisenä kappaleena, sillä lomake ollut jäljentävä. Kun on kirjoittanut runkonumeron pari kertaa väärin ja kastellut lomakkeen juomarepusta valuneella vedellä ei enää hymyilyttänyt. Matka jatkui pihalle. Koppalakkinen nuori mies tarkasti passin, löi toiseen tulliselvityskaavakkeisiin leimat ja otti toisen kaavakkeen itselleen. Huumekoira ilmestyi jostain nuuskimaan pyöriä ja miehiä. Tero ja Jani määrättiin aukaisemaan sivulaukut, hetki siinä ihmeteltiin vakuumipusseissa olleita alusvaatteita. Näytettiin että voimme jatkaa matkaa. Viidenkymmenen metrin siirtymä seuraavalle puomille. Passin ja viisumin tarkastus ja eteenpäin.
Jokusen kilometrin ajettuamme päätimme pitää lyhyen tauon tullista selviämisen kunniaksi ja tullissa avatut laukutkin pitäisi kiinnittää paremmin. Ei ehditty polttaa kuin puoli tupakkia niin nuori upseeri ja sotamies kävelevät laukkujaan kiinnittävän Janin luokse kovasti venäjää puhuen. Pyörän luota kuuluu huuto: “Samiii! Tuu auttaan!” Marssin paikalle ja ilmoitan että puhun erittäin huonosti venäjää. Upseeri selittää minulle jotain ja vastaan etten ymmärrä. Hän osaa kaksi sanaa englantia: “Don’t stop”. Samassa muistan että rajavyöhykkeelle ei missään tapauksessa pysähtyä. Näytän että jatkamme matkaa heti kun laukut on kiinnitetty. Asia on ymmärretty ja herrat poistuvat. Huomaamme pysäköineemme rajavartijoiden kasarmin eteen. Erittäin järkevää.
Muutaman kilometrin ajettuamme tulee vielä yksi passintarkastus. Näytettyämme passit viidennen kerran ja kaiken ollessa edelleen kunnossa, jatkamme matkaa Kostamukseen.
Kostamuksessa tankattiin pyörät ja kuskit ja matka jatkui kohti Vuokkiniemeä.
Muutama kilometri Kostamuksen jälkeen tien reunassa oli kärsinyt vasemmalle olemattoman pienelle soratielle osoittava tienviitta, jossa luki “Карелия” (Karjala). Risteyksessä tutkittiin useampaa navigaattoria ja paperikarttaa. Kaikki olivat sitä mieltä että vasemmalle menevät tie on oikea. Iltapäivällä saavuttiin Vuokkiniemeen ja perinteisen hortoilun jälkeen löysimme Kuitintorpalle. Tervetulokahvien jälkeen kävimme kävellen tutustumassa kylään. Tämän jälkeen oli vuorossa lounas jonka aikana kuulimme kylän historiikin. Opittiin että perinteiseen venäläiseen ruokailuun kuuluu pakollisena kolme vodkaryyppyä. Ensimmäinen otetaan talolle, toinen vieraille ja kolmas naisille. Kolmannen ryypyn miehet nauttivat seisaltaan. Tämän jälkeen voi jokainen kohottaa maljoja haluamilleen asioille. Kohotimme illan päälle vielä maljat kurapyörille.
Torstai, Vuokkiniemi – Kalevala – Pääjärvi – Paanajärven kansallispuisto
Pekka oli ensimmäisenä lähtövalmis. Teemu kävelee pyörien luo käsissään suojahousut ja kysymys että kenenkähän nämä ovat? Pekanhan ne. Odoteltiin hetki. Pekka totesi olevan vastoin todennäköisyyden lakeja että kaikki olisivat yhtä aikaa valmiita.
Ajeltiin Kiskis kukkuloille. Meidän perässä saapui linja-autolastillinen eläkeläisiä. Kuljettaja manaili miksi näille kinttupoluille pitää tulla kalliita autoja särkemään. Paikoin kun pystyi ajamaan melkein neljääkymppiä. Eläkeläisryhmää kiinnosti kukkuloita ja juoksuhautoja enemmän meidän kalustomme. Pakollisten patsas-, tykki- ja pönötyskuvien jälkeen jatkoimme matkaa Kalevalaan.
Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme kylän laidalta upouuden bensa-aseman. Kilometri on ilmeisesti Venäjällä eri mittainen mitä Suomessa. Opastekyltin mukaan asemalle oli kilometri, pyörien mittareihin matkaa kertyi viidettä kilometriä. Kalevalasta matka jatkui kohti Pääjärveä.
Opastuskeskuksessa täyttelimme läjän papereita ja allekirjoitimme yhden jos toisenkin lappusen. Samalla hoidettiin myös Venäjän viranomaisten vaatima rekisteröinti. Virkailija kertoi puiston harrastusmahdollisuuksista: kalastusta, laivaristeilyä, patikointia ja niin edelleen. Kyseli oliko meillä mukana eläkeläisiä tai pieniä lapsia. Kieltäydyimme aktiviteeteista ja liinavaatteista. Sanoimme saunan ja unen riittävän ja ilmoitimme heti aamusta hakevamme rekisteröintilomakkeet.
Kyselimme virkailijoilta missä olisi hyvä ruokapaikka. “Кафе Сова” löytyisi kun ajaisimme ensimmäisestä risteyksestä oikealle, paikka olisi heti vasemmalla. Menin ensimmäisestä risteyksestä vasemmalla ja etsin paikkaa oikealta. Ei löytynyt. Onneksi Teemu muisti ohjeet paremmin ja pääsimme syömään.
Yllättäen ruokalistalla oli kaikki viinat suomeksi ja venäjäksi, mutta ruuat ainoastaan venäjäksi. Ilmeisesti suomalaiset eivät juurikaan ruokaile täällä. Tumma neito puhui ainoastaan venäjää ja vaalea ei puhunut mitään. Avuksi otettiin tarjoilijalta löytynyt Suomi-Venäjä ruokasanasto ja minun Suomi-Venäjä keskusteluopas. Ruokia tilattiin kohtuullisen pitkään, mutta hyvin piti tytön hermo meidän haisevien ukkojen kanssa. Onnistuin tilaamaan viisi keittoa, viisi perunamuusi ja neljä pihviä. En minä pihviä olisi halunnutkaan. Päivällisen jälkeen haimme viereisestä kaupasta aamupalatarvikkeet ja ajoimme vielä kuusikymmentä kilometriä Paanajärven kansallispuiston portille. Hieman suomea osannut Sergei tarkisti lupamme ja toivotti tervetulleeksi. Vielä kaksikymmentäneljä kilometriä ja olimme mökin pihassa. Perillä odotti kuuma sauna, komeat maisemat ja käsittämättömän paljon sääskiä.
Perjantai, Paanajärven kansallispuisto – Pääjärvi – Uusi Jyskyjärvi – Jyskyjärvi
Pyöriä pakattaessa huomasimme että Pekalta oli kadonnut paukkupullo. Ténérén pakoputki ja Bmw:n toinen ajovalo olivat revenneet kiinnikkeistään. Pakoputki korjattiin rengasraudalla, klemmareilla ja rautalangalla, ajovalo ilmastointiteipillä.
Pääjärven ostoskeskuksesta ostettiin jäätelöä, vettä ja lisää klemmareita Yamahaan. Ostarin pihalla Pekan seuraan liittyi paikallinen elämää nähnyt mies. Mies meni polvistui Bmw:n viereen alkaen silitellä ja halailla moottoria. Mies puhui venäjää ja Pekka suomea. Lyhyen keskustelun jälkeen mies näytti yläpeukkua ja sanoi: “Bmw harasoo, Honda njet harasoo”. Ei kyllä tiennyt mistä puhui. Pekka kertoi meillä että mies oli joskus omistanut Ural-moottoripyörän. Mies oli vielä sanonut että Uralissa on samanlainen moottori mitä Bmw:ssä. Moottoripyöräharrastus ei tunne kielirajoja.
Uusi Jyskyjärvi oli kamalan näköinen paikka, kun taas (vanha) Jyskyjärvi oli reissun kaunein kylä. Oli kuin olisi matkustanut ajassa kuusikymmentä vuotta taaksepäin. Löysimme hyvän leiripaikan muutama kilometri kylän eteläpuolelta. Uni tuli jälleen kerran kovin äkkiä.
Lauantai, Kostamus – Vartius – Oulu
Venäjän tullissa tarkastettiin passi, maahantulokortti ja tullauslomake. Pyörät ja laukut eivät kiinnostaneet ketään eikä huumekoiriakaan näkynyt. Koko homma oli ohi alle vartissa. Suomen puolella juteltiin tullimiesten kanssa kymmenisen minuuttia. Kun teimme lähtöä niin yksi huusi että pitäisi vielä passit käydä näyttämässä. Heilutimme passeja ovelta ja sieltä toivotettiin turvallista kotimatkaa.
Mitä jäi matkasta mieleen?
Venäjästä on, suurkaupunkeja lukuunottamatta, kovin hankalaa saada luotettavaa tietoa. Venäjä on maa josta jokaisella on hyvin vahva mielipide, vaikka ei koskaan olisi siellä käynytkään. Venäjän kielen taito, vaikka vain alkeet, helpottaa asioimista. Toki myös hyvillä hermoilla ja kynällä ja paperilla saa asiansa selvitettyä. Lähdimme etsimään ystävällisiä ihmisiä ja huonoja teitä. Molempia löysimme vaikka millä mitalla. Venäjällä matkustamista ei tarvitse mitenkään erityisesti pelätä. Terveellä järjellä ja normaalilla varovaisuudella pärjää. Tämä ei tulisi jäämään porukan viimeiseksi reissuksi itärajan taakse.