Author: sami

Kartanlukutaitoa. Kun ensimmäinen moottoripyörä ja ajovarusteet tyhjensivät kassan eikä rahaa jäänyt navigointilaitteisiin, piti opetella lukemaan paperikarttaa. Kartan kanssa ajaessa ympäristöä tulee seurattua huomattavasti tarkemmin kuin navigaattorin kanssa. Kokeilkaapa joskus. Ostoskeskuksiin eksyn edelleen.

Sähkötöitä. Sähköstä tiedän että se on sinistä ja sattuu. Akun irrottaminen ennen kytkentätöiden aloittamista auttaa. Nuorempana kytkin autoon kaikki lisävalot ja vahvistimet mustalla johdolla. Vanhempana kannattaa käyttää erivärisiä johtoja kun kuitenkin unohdat mistä olet vetänyt minkäkin johdon.

Korjaus- ja remontointitaitoja. Aikaisemmin sain autonrenkaat vaihdettua ja polkupyörän ketjut rasvattua mutta en paljoa muuta. Jopa hieman pelkäsin tehdä remonttia mihinkään rautakankea teknisempään laitteeseen. Moottoripyörän hankittua huomasin kiinnostuvani tekniikasta enemmän. Aloittelin yksinkertaisilla pikkuremonteilla ja joka talvi huomasin tekeväni isompia huoltoja mitä edellisenä. Nyt haaveilen projektipyörästä. Perinteistä kaasutinta tai vaihdelaatikkoa en edelleenkään osaa korjata, mutta ehkä jonain päivänä. Olen huomannut että hyvät työkalut ovat erittäin suureksi avuksi.

Tietotekniikkaa. Ensimmäinen navigaattorini oli Beckerin autonavi, joka ei soveltunut moottoripyöräilyyn ollenkaan. Seuraavaksi ostin kiinalaisen kolmen ja puolen tuuman tablet-laitteen jossa pyörittelin useampaakin eri navigointiohjelmaa. Tällä hetkellä käytän Garminia. Haluan tuntea omistamani laitteeni hyvin, niinpä useampi ilta on istuttu laitteiden omituisuuksia opetellen ja käyttöohjeita lukien. Tiedostojenjako- ja mobiilimaksupalvelut ovat myös tulleet tutuiksi. Toki näihin olisin törmännyt myöhemmin muutenkin.

Ompelua. Muistuu mieleen kun teininä pyysin äitiäni ompelemaan WASPin selkälipun farkkuliiveihini. Vastaus oli että kaapista löytyy neula ja lankaa, opettele. Sama homma on rikkinäisten ajovarusteiden kanssa. Rakas vaimoni ei suostu niitä korjailemaan tai muokkaamaan. Itse on ommeltava. Ompelujälkeni ei edelleenkään ole kehuttavaa mutta ajaa asiansa.

Luopumista. Meitä Kuraukkoja on sen verran monta ja erilaisissa elämäntilanteissa että ajankohtaa, joka sopisi kaikille ei yksinkertaisesti ole. Reissun ajankohdaksi valitaan se mikä sopii useimmille. Joskus porukka lähtee reissuun sinulle sopimattomana ajankohtana. Kaikille reissuille ei yksinkertaisesti vain pääse.

Pakkaamista. Moottoripyörällä reissaava tietää ettei tilaa ole liiaksi. Et voi pakata periaatteella: “Otan tuonkin mukaan, sitä ehkä tarvitaan”. Täytyy miettiä minne on menossa ja minkälainen varustus siellä tarvitaan. Pyykinpesuaine vie vähemmän tilaa kuin kahden viikon alusvaatteet. Laukkujen kaikki kolot pitää täyttää tarkoin, esimerkiksi kenkien sisään mahtuu paljon tavaraa. Minipulloihin shampoo ja pesuaineet. Kaikki retkeily- ja vaellusvarusteet toimivat myös moottoripyöräilijälle. Jokaisella tavaralla on pyörässä oma paikkansa johon se käytön jälkeen aina palaa. Mutta täytyy tunnustaa että kun lähden autolla jonnekin niin tavaraa tulee otettua käsittämättömän paljon.

Ongelmanratkaisukykyä. Porukalla reissaaminen on oma taiteenlajinsa. Varsinkin meidän tapauksessa kun porukassa ei ole kahta samanlaista pyörää eikä kahta samanlaista persoonaa. Suurin ongelma taitaa olla että kukaan ei halua olla millään tavalla hankala tai mitenkään vaivaksi kun reissataan. Kaikkiin kysymyksiin saa aina saman vastauksen: ”Mulle käy kaikki.” Bensan loppumisesta, renkaan puhkeamisesta tai jonkin hajoamisesta saa aina mukavasti ohjelmaa aikaiseksi. On ostettu bensaa maalaistalosta, korjattu pyöriä nippusiteillä ja rautalangalla, joskus jopa hinattukin. 

Sosiaalisuutta. Joskus on reissulla käynyt niin että kartalla näkyvä mukava tie päättyykin maalaistalon tai kesämökin pihapiiriin. Vastaanoton laatua et voi etukäteen tietää. Se voi olla hyväntahtoinen naurahdus ja toteamus että meilläkin oli nuorena Zundapp tai Jawa. Tai sitten tärykalvot rikkovaa järjetöntä huutoa. Tai jotain tältä väliltä. Mutta kaikesta selviää kun on vähän pelisilmää.

Kehonhuoltoa. Keski-ikäisen keho toimii eri tavalla mitä parikymppisen. Tarvitaan jotain liikuntaa että peruskunto pysyy hyvänä. Eikä lihashuollostakaan haittaa ole, uskomatonta mutta totta! Ajaminen on mielekkäämpää kun tunnet oman kehosi ja tiedät missä vaiheessa kannattaa siirtyä polulta pikitielle.

Yhteisöllisyyttä. Vaikka ajotapahtumien makkaratulilla kehutaan omaa pyörämerkkiä ja kivitetään vääräuskoista kaveria en tiedä toista harrastusta jossa olisi näin avuliasta porukkaa. Nettifoorumilla ei ole yhtään ilkeämielistä. Ei vaikka samat kysymykset pyörivät vuodesta toiseen ja samat pyöräfanaatikot niitä kirjoittelevat. Olen saanut apuja moneen eri ongelmaan eivätkä kaikki ole liittyneet moottoripyöräilyyn. Myöskin hyviä ystäviä on vuosien varrella tarttunut mukaan useampia.

Totti

Lähtöhetken odottava tunnelma, kutkuttava tunne vatsanpohjassa kun tiedät että kauan odotettu reissu toteutuu tänään. Muutaman tunnin kuluttua se alkaa. Sääennusteita on seurattu päiväkausia. Sataa, ei sada, sataa, ei sada. Sataa sittenkin. No sitten ajetaan sateessa. Eipähän pölise, sanoo matkaendurokuljettaja.

Jokainen reissuunlähtö on tällä porukalla omanlaisensa tanssi, askeleet ovat aina suurinpiirtein samat.

Tapahtunut tällä viikolla: navigaattorini karttapäivitys on epäonnistunut useamman kerran, ilmoitin tästä muille vastaavan laitteen omistajille että älkää vaan päivittäkö, saadaan edes yksi toimiva laite reissuun.

Jani ei muistanut miten Zumoon sai reitin sisälle, edellisestä käyttökerrasta kun on melkein vuosi. Lopulta reitti on siellä kolmeen kertaan joista yksi suostuu toimimaan vaikka kaikki tiedostot ovat samanlaisia.

TeemuMoi huomaisi kesken öljynvaihdon ettei hänellä ole sopivaa suodatinavainta. Kuraveljiltä sai kuitenkin useamman vinkin miten vanhan suodattimen saa irti ilman virallista avainta.

Pkilpo ja Tokor toimittavat tällä reissulla huoltoauton virkaa. Olemme kuin suomalainen versio Charliesta ja Ewanista. Reissaamme ilman apujoukkoja.

Pkilpo halusi ottaa polkupyörän mukaan, on lauantaille muutakin tekemistä kuin saunanlämmitystä muiden lähtiessä ajolenkille. Tästä alkoi kymmeniä viestejä sisältänyt viestiralli. Mittailtiin autojen kattokaiteiden leveyksiä ja kuvattiin taakkatelineiden kiinnitysjalkoja että saadaan Pkilpon pyörä katolle ja Tokorin pyörä vetokoukkutelineeseen. Kahden tunnin viestittelyn jälkeen selvisi ettei Tokorilla ollut aikomustakaan ottaa omaa polkupyöräänsä mukaan ja häneltä löytyisi kotoa vetokoukkuteline johon Pkilpon pyörä saadaan varsin hyvin.

Tepin Hondassa ei ole taaskaan mitään vikaa.

Ja Hectoe ajaa taas kerran heittämällä puolen Suomen läpi, eikä tunnu missään.

On tää vaan mukava porukka, vaikka joskus me ollaan vähän pöljiä.

Totti.

Aloitin ajokauden tällä viikolla. Pyörä on ollut jo kuukausia ajovalmiina. Eniten jännitti menevätkö ajohousut mahan kohdalta kiinni, takkihan on aina ollut hartioista väljä. Farkkujen vyötärön ahtautta voi selitellä väärällä pesuohjelmalla. Ajopuvun kohdalla tämä selitys vähän ontuu. Olen pitkin talvea ostellut kulutusosia varastoon aina kun kirstun pohjalle on jäänyt ylimääräistä. Kesällä kun niitä vaihtelee niin tuntuu kuin olisivat ilmaisia. Onhan tämä vähän hassu tapa toimia, mutta toimii minulle. 

Kesä alkaa kohdaltani Africa Twin Rallista. Annetaanpa ajotapahtuman perustaneen Heikin (foorumilla “PAH”) kertoa mistä homma oikein lähti: “Alkoi olla merkkikokoontumisia, esim. KTM Super Enduro tai Honda TransAlp. Niihin ei ilennyt Africa Twinillä mennä niin kyselin foorumilla kiinnostusta Africa Twin tapaamiseen, millä nimellä se pidettiin Peurajärvellä vuonna 2007. Mukana oli 17 AT:ta ja yksi Suzuki GS. Uusi nimi tuli siitä kun nimimerkki “mopopoitsu” jarrutti taukopaikalle hurjasta vauhdista ja huusi: “Vielä minä voitan tämän rallin!”

Ei Africa Twin Ralli ole ollut täydellinen merkkikokoontuminen, lähinnä vaan vihjeenä minkä kokoisilla pyörillä siellä ajetaan, pikkupyörällä turhautuu isommille pyörille tehdyllä reitillä. Alusta asti on pidetty siitä kiinni että pyörät tuodaan ajamalla paikalle.”

Alkuperäinen tarkoitus oli että järjestäjä vaihtuu joka vuodelle. Mutta seuraavalle vuodelle ei löytynyt ketään vapaaehtoista. Ja kävi sitten niin että Heikki järjesti tapahtumaa kymmenen peräkkäistä vuotta. Nykyään järjestäjä ja tapahtumapaikka vaihtuvat vuosittain. Nimestä huolimatta kyse ei ole kilpailusta vaan nyyttikestiperiaatteella toimivasta viikonlopun mittaisesta rennosta ajotapahtumasta. Järjestäjä tarjoaa puitteet ja jokainen tuo mukanaan sen mitä tarvitsee. Kukaan ei saa mitään taloudellista hyötyä vaan kaikki tekevät tätä rakkaudesta lajiin. Ja hyvä niin, sillä raha on sotkenut monta hyvää juttua ja jopa ystävyyksiä.

AT Ralli on minulle tapahtuma mistä kesä ja ajokausi todella alkaa. Vaikka olen vuosia reissannut moottoripyörällä niin kesän ensimmäiseen reissuun lähtiessä pitää aina miettiä samat asiat: Mitä sinne taas pitikään ottaa mukaan? Monetko alushousut ja monetko sukat? Missä mun makuupussi on? Lenkkareita ei passaa unohtaa, noloa jos ilta pitää viettää ajosaappaat jalassa. Ja missä ihmeessä ne viime kaudeksi ostetut paremmat ajohanskat on?

Joka kerta lähtöä ja tapahtumaa jännittää, vaikka systeemi ja kaverit ovat tuttuja vuosien varrelta. Ajotapahtuma on hyvin terapeuttinen. Kukaan ei puhu työjuttuja tai avaudu perhe-elämästään. Keskustellaan ainoastaan moottoripyöristä ja moottoripyöräilystä. Loppuillan nuotiopiiristä saa poistua naama ja maha naurusta kipeänä. Jos et ole koskaan käynyt kurapyörien kokoontumisajoissa, suosittelen lämpimästä kokeilemaan. Lisätietoja ja tapahtumia löydät foorumin kokoontumiset ja reissut osiosta .

Totti.

Reissutarinoihin lisätty viime kesäinen “No plan is a good plan”. Tämä oli siitä harvinainen reissu että mitään kömmähdyksiä ei sattunut. Saatiin kyllä hyvin huonoa ja hyvin hyvää palvelua matkanvarrella ja opittiin että välttämättä kaikkea ei kannata suunnitella kovinkaan tarkasti. Antaa vain virran viedä niin hyvä tulee. Suora linkki tarinaan: https://www.kuraukot.fi/reissutarinat/no-plan-is-a-good-plan-2020/

Kirjoiteltiin myös juttua miten meidän porukka suunnittelee reissunsa, mitä tavaroita on hyvä olla mukana ja löytyypä myös reittimestari Tepin vinkkejä miten tehdä hyvä reitti. Kaikki tämä täällä: https://www.kuraukot.fi/suunnittelusta-matkatavaroista-ja-navigoinnista/

Tämän kysymyksen on varmaan jokainen motoristi kuullut. Itse en ymmärrä koko kysymystä. Aivan kuin ajetut kilometrit olisivat avain onneen ja autuuteen. Joku vanhempi motoristi ehkä osaa auttaa että mikä tässä kysymyksessä on takana? Muistan että eräällä (tai saattaa näitä samoja tapauksia olla useampikin) Kuraukkojen reissulla tahkottiin puolta kilometriä parisen tuntia ja tätä on hymyssä suin muisteltu useampaan otteeseen. Joku toinen ajaa kesässä neljäkymmentätuhatta kilometriä ja on yhtä onnellinen. Olen nykyään vastaillut että tulihan tuota muutama hyvä reissu tuli tehtyä.

Vaikka koronavirus tuhosi meidän alkuperäisen suunnitelmamme viime kesältä, niin kesä oli hyvä siitä huolimatta tai sen takia. Jos jotain tuli opittua niin se että liika suunnittelu on pahasta. Suuret linjat vain kuriin, kuten se että, mennäänkö itään vai etelään ja loput voi antaa virran vietäväksi.

Turvallisia kilometrejä ja pitäkää itsestänne sekä läheisistänne huolta!

Totti.

Kun vuosi vetelee viimeisiään on hyvä muistella mennyttä ajokautta ja kaikkia niitä hyviä reissuja mitä tämän porukan kanssa tuli tehtyä. Elokuussa olimme Nurmeksessa Tepin järjestämällä ”Elosurautus”-reissulla. Kuraukkoja oli kahta vaille koko klaani ja olimme pyytäneet mukaan muutaman tutunkin mökkimaksua tasoittamaan. Reissutarinat-osioon on lisätty kertomus siitä miten käy kun ei noudateta näilläkin sivuilla mainittuja ryhmäajon kultaisia sääntöjä.

Sääennuste lupasi lauantaille puolipilvistä ja sopivan lämmintä keliä. Sen verran oli alkavan syksyn kosteutta ilmassa ettei soratiestä nouseva pölykään pahemmin tulisi haittamaan näkyvyyttä. Tiedossa olisi mukavan vauhdikas päivä loistavan ajoporukan kesken. Yksinkertaisesti täydellistä.

Jaoimme väen kolmeen porukkaan, kaksi ajoi saman vanhan AT-Rallin reitin niin että hätäisempi ”kuuma ryhmä” menisi edeltä ja maltillisempaa vauhtia liikkuva ”maisemaryhmä” lähtisi perään vähän myöhemmin. Kolmas sakki menisi polkujaan.

Ensimmäinen risteys oli puolen kilometrin ajon jälkeen. Ja siinä kaikki menikin sitten mukavasti perselleen. Mutta annetaan Hectoen kertoa omin sanoin kuinka kaikki oikein menikään. Tästä pääset itse tarinaan.

Totti.

No sehän lähti ihan lapasesta. Ei mopo vaan teksti. Tarkoituksena oli että näitä sivuja varten jokainen kirjoittaa lyhyen historiikin itsestään, pyöristään ja koska liittyi Kuraukkoihin. Minä ja Teppi kirjoiteltiin ensin muutaman kappaleen verran parilla kuvalla höystettynä. Jani ja Pkilpo nokittivat vähän pidemmillä teksteillä. MarkkuHoo ja Hectoe vetivät molemmat “all-in” kirjoittamalla esseet joiden pituus saisi heidän ylä-asteen äidinkielen opettajan kyynelehtimään. Tällä hetkellä verkkoasemalla on tekstiä ja kuvia reilut kuusikymmentä sivua eikä loppua näy, koska kävin juuri lisäämässä sinne muutaman kappaleen tekstiä ja vähän valokuvia. Ja Tokorin historiikki on kesken, eikä Aatu ole edes aloittanut. Sehän on niin nuorikin vielä että ei kait siltä voi pitkää tekstiä tullakaan? Mutta nyt on kaikki kirjoissa ja kansissa. Vai pitääkö nykyaikana sanoa että tuulessa ja taivaassa? Selvitin muuten että muutaman kymmenen sivun painaminen pokkarikokoiseksi kovakantiseksi kirjaksi maksaisi parikymppiä kappaleelta….

Totti.

Ostin kesärenkaat moottoripyörään. Kun edullisesti sain hyvät kumit. Pakettejakin on taas tulossa, eikä nämä mene kuusen, vaan tallin pöydän alle. Lievitin ajamattomuuden tuskaa ostamalla vilkut ja niille releen, tilaamalla yhden työkalun, parit peitelevyt sekä vähän adapterijohtoa. Ankaraa vääntöä kävin ketjurasvarin ja höpinäpöntön eli tehopakoputken välillä mutta jätin molemmat vielä kauppaan, sillä tiedän että niihin tuskallisen hitaasti sulaviin keväthankiin on vielä matkaa melko monta päivää. Yritän selvitä vuodenvaihteen yli selaamatta karttoja, mutta sen verran tunnen itseäni että välipäivinä ne tulee kaivettua esille ja haaveileminen alkaa. Enää kolme täyttä kuukautta niin pääsee taas ajamaan.

Totti.

Kuraukkojen “Lapin Turnéé 2013” reissutarina editoitu tänne kaikkien nähtäväksi. Pitänee lisätä sivulle jonkinlainen “Uutisia” otsake, koska eihän tämä mitään blogitekstiä ole. Ainakaan minun mielestäni. Seuraavaksi täytyy opetella sisäisten linkkien tai sisällysluettelon tai muun vastaavan teko, että reissutarinat-osio säilyy helposti luettavassa muodossa.

Arkistojen kätköistä kaivettu ensimmäinen reissutarina. Muistan että tarina kirjoitettiin alunperin vain omaksi iloksemme. Sitten keksittiin tarjota sitä Moto1:lle ja sehän julkaistiinkin numerossa 6/2012. Näillä sivuilla oleva teksti ei ole alkuperäisen julkaisun teksti. Se oli, ainakin minun mielestäni, niin huonoa suomea ja täynnä tyhjänpäiväistä jorinaa että editoin sen uusiksi. Vanhojen valokuvien katselu herättää mukavia muistoja. Kirjoittaminenkin tuntuu mukavalta pitkästä aikaa. Aikaa vaan menee kun kaikki on uutta ja ihmeellistä.